18 kansalaisuutta

Huh, nyt ollaan takaisin Suomessa. Lentomatka Suomeen kesti taas tovin, tosin nyt oli vain kolme lentoa menomatkan neljän sijaan. Muutaman kotona vietetyn päivän jälkeen tuntuu, että en olisi missään ollutkaan. Nopeasti sitä tottuu takaisin normaali elämään. Erona on vain "hieman" pimeämmät päivät ja hiljaisuus. Suomessa ei tarvitse pelätä, että joku tuntematon kysyy ruokakaupassa mitä minulle kuuluu ja mitä olen tehnyt tänään.

Tuntuu siltä, että viimeisen kahden viikon lomamatkani aikana opin kulttuurista, kielestä ja ihmisistä enemmän kuin koko 8 viikon Wellingtonin aikana.

Yhden kokonaisen päivän vietin valaistussuunnittelu yritys Enlightenz:ssä tutustuen mielenkiintoisiin ihmisiin ja todella upeaan työympäristöön. Surffaamisen ja melonnan (kuvat) taitojen lisäksi opin eri maiden kulttureista tutustumalla ihmisiin eri puolilta maapalloa. Puolentoista viikon aikana tapasin ihmisiä indonesiasta, japanista, taiwanista, koreasta, saksasta, hollannista, tanskasta, ruotsista, englannista, kanadasta ja israelista. Tähän kun lisää Wellingtonissa tapaamani khambodialaiset, etelä-afrikkalaiset, ranskalaiset, itävaltalaiset, amerikkalaiset, chileläiset sekä brasilialaiset, olen huomannut, että on sitä ennen katsonut elämää enemmän tai vähemmän kapean putken läpi. Se on uskomatonta, vaikka elämme samassa maailmassa, kuinka erilaisia kulttuureja, tapoja ja yhteiskunta rakenteita voikaan olla olemassa.

Ei sitä paljoa viitsinyt ulkomaisille kollegoilleen valittaa Suomen tiukoista tulorajoista: Eipä sitä tavannut juuri muita opiskelijoita ketkä voivat sanoa, että heidän valtionsa maksaa "palkkaa" opiskelusta.

Keskustelut seurusteluasioista khambodialaisten kanssa ovat myös hieman normaalista poikkeavia. Kun suurin osa eurooppalaisista arvostaa seurustelukumppanin valinnassa huumorintajua, luonnetta ja ulkonäköä, niin Khambodiassa kriteerit, ja jopa valitsija, ovat eri. Khambodialaisen äidin tehtävänä on etsiä sopiva kumppani lapselleen sillä perusteella, että tulevan puolison suvun taustat ovat nuhteettomat ja että siellä ei esiinny perinnöllisiä sairauksia.

Joululoma

Joulun vietto alkaa olla loppumetreillään täällä Suomessa, jossa vietän joululomaani. Viimeiset lähisukulaiset on tavattu ja lahjat vaihdettu. Kavereitakin on nähty ja huomenna on entisen kuudennen luokan kanssa luokkatapaaminen, joka saatiin sopivasti osumaan siihen vuodenaikaan jolloin useimmat ovat kotona.

Uudeksi vuodeksi lähden Puolaan, jossa olisi tarkoitus tutusta Varsovaan ja Krakovaan viiden päivän ajan. Päätimme barcelonalaisen bändikaverin kanssa tehdä jotakin erilaista uutena vuotena kun nyt muutenkin on vähän toisenlainen vuosi menossa. Kerran aikaisemmin Puolassa käyneenä tiedän ainakin mitä hintatasolta voi odottaa: Suomalaisella opiskelijabudjetilla voi Krakovassa viettää todella loistokasta elämää!

Pohdin Suomeen tullessani sitä, miten pieni ero Suomen ja Saksan välillä onkaan. Kotiinpaluu ei tuntunut mitenkään oudolta ja poissa vietetty aika puolestaan todella lyhyeltä. Shokki oli viime keväänä paljon suurempi kun palasin vähäiset kaksi viikkoa kestäneeltä meksikonlomalta. Silloin jo Kööpenhaminan lentokenttä tuntui ihanan kotoisalta. Nyt puolestaan Suomi tunuu hieman väljemmin asutetulta Saksalta jossa kieli on kotoisampi ja sää, pöyristyttävää kyllä, leudompi. Darmstadtissa mittari on lähtöni jälkeen ollut suurin piirtein saman verran pakkasen puolella kuin se Helsingissä on näyttänyt plussaa.

Loma Uudessa-Seelannissa

Eilen loppui kahden kuukauden työharjoittelujaksoni ja tänään on siis ensimmäinen "virallinen" lomapäiväni. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, tutustun parin päivän ajan vielä tällä viikolla Aucklandissa sijaitsevaan valaistusalan yritykseen sekä osallistun heidän pikkujoulujuhlaansa.

Perjantaina suuntaan saksalaisen ystäväni kanssa kohti Uuden-Seelannin pohjoiskärkeä, jossa vietän ensimmäiset kolme päivää surffikoulussa lähellä Kaitaiaa. Sääennusteet lupaavat lähes 25 astetta, mutta sateet ovat todennäköisiä.

"Koulun penkiltä" jatkan Bay of Island:n alueelle, joka sijaitsee myös pohjoisessa, itärannikolla. Tämä rantoja täynnä oleva turistikohde tarjoaa mm. veneretkiä, joiden aikana on mahdollista uida delfiinien seassa. Kun olen saanut tarpeekseni rantahiekasta, niin palaan bussilla takaisin Aucklandiin, jossa sitten yövyn viimeiset pari yötä.

Tarkoituksenani on viettää lomallani mahdollisimman paljon aikaa ulkona sekä pysyä kaukana tietokoneita muistuttavista laitteista.

Viimeiset paivat toissa

Seitseman viikkoa tyoharjoittelua on nyt takana. Ajatukset alkavatkin karkailemaan jo Suomeen ja jouluun. Edessani on kuitenkin viela ensi viikolla kahden paivan tutustumisjakso Aucklandissa sijaitsevaan valaistusalan yritykseen Enlightenziin ja sen henkilostoon, seka 8 paivan mittainen loma Uuden-Seelannin pohjoisosassa. Kotiin palaan sopivasti joulupoytaan 24. paiva iltapaivalla.

Tyoharjoittelujakso on ollut opettavainen ja hyodyllinen opiskelujani ajatellen. Olen saanut paljon vapauksia opiskella valaistusalaan liittyvaa tekniikkaa ja valon ohjausta. Naista olen sitten koonnut tietoja eri tahoille taalla yliopistossa. Vastuu ajankaytostani on ollut itsellani. Minua ei ole juuri vahdittu tai kerrottu koko ajan mita pitaisi tehda. Toisaalta taman ymmartaa, koska minulle ei mitaan taalta makseta, joten ei se heita haittaa, jos istun kadet ristissa tietokoneen aaressa.

Olen tyytyvainen, etta tyoharjoittelu oli "vain" taman kaksi kuukautta. Valilla nimittain tuntuu, etta kaipaa sita, etta joku vaatii jotain tiettyyn aikaan mennessa, ja etta olisi hieman painetta siita, etta tietyt tyot tulisi tehtya. Valilla tama tyoharjoittelu on tuntunut opiskelulta ilman paamaara, ilman kokeita tai tentteja. Onneksi minulla on ollut mahdollisuus opiskella sita mika itseani kiinnostaa.

Palkattomassa tyoharjoittelussa on palkattomuuden lisaksi yksi oleellinen huono puoli: Sita ei voi tietaa etukateen kuinka tarkea yritykselle on, koska he eivat sitoudu sinuun taloudellisesti. Itse en toista kertaa kertaa tallaiseen tyohon lahtisi toiselle puolelle maapalloa. Tama ei tarkoita sita, ettenko tulisi tanne uudestaan, jos olisin saman paatoksen edessa kuin kolme kuukautta sitten.

Suurin anti talla harjoittelulla on nimittain ollut tyopaikan ulkopuolella. Ja sita en olisi mitenkaan muuten voinut kokea, kuin tulemalla tanne.

Beckham -mania Oceaniassa

Uskomatonta kuinka yksi ihminen voi saada aikaan taydellisen kaaoksen ihmisten keskuudessa. Viime lauantaina pelattiin Wellingtonissa ystavyysottelu paikallisen ammattilaisseuran seka kuuluisaksi tulleen LA Galaxyn, johon David Beckham siirtyi viime kesana Espanjasta, valilla.

Mitaan muuta syytahan ottelulle ei ollut kuin se, etta siella pelaa Becksi. Mitaan merkitysta ottelulla ei kaytannossa ollut. Wellington joutui kyllakin maksamaan 1,5 miljoonaa euroa Galaxylle, jotta he saapuisivat Uuteen-Seelantiin. Kuuluisa Beckham, ja hanen sitakin tuntemattomammat seurakaverinsa, saapuivat tanne suoraan Sydneysta, jossa vastaava tapahtuma jarjestettiin edellis viikolla.

Becksi + muut asuvat rannan tuntumassa sijaitsevassa hotellissa, jonka edessa notkuu kymmenia ihmisia toivossa nakevansa edes vilauksen jumaloimastaan ihmisesta. Beckhamilla tuntuu olevan kaikille jotain: miehet odottavat taman kuuluisia vapaapotkuja ja keskityksia, kun taas naiset tuntuvat odottavan vain pelin paattymista, jolloin on aika riisua pelipaita ja vaihtaa se vastustaja joukkueen pelaajan kanssa.

Ainakin Beckham brandi on loistavasti luotu. Itse olen sita mielta, etta amerikkalaisjoukkueen tanne tuominen oli hyva idea: puistot, kadut ja kentat olivat sunnuntaina taynna jalkapalloa potkivia ihmisia aina lapsista aikuisiin.

Olenko etana vai janis?

Olen miettinyt josko joku paiva muuttaisi Uuteen-Seelantiin asumaan hieman pidemmaksi aikaa. Silloin vastaan tulee kylla tiettyja kulttuurieroja niin tyopaikalla, kuin sen ulkopuolellakin.

Ihmiset taalla noudattavat ns. Relaxing lifestyle –ohjenuoraa hyvin orjallisesti. Tuntuu, etta kaikki tapahtuu vahan hidastettuna. Ihmisten kavelyvauhti kaupungilla on tasta hyva esimerkki. Esimerkiksi Helsingissa tuntuu silta, etta tarvitsisin vahintaan mopon pysyakseni muiden ihmisten kavelyvauhdissa. Wellingtonin kavelykaduilla taas muistutan sadanmetrin pikajuoksijaa.

Ihmisilla ei tunnu muutenkaan olevan aamuisin juuri kiire maaranpaihinsa: aamupala nautitaan rauhassa kahvilassa, jossa selaillaan paivan lehti tai seurustellaan ystavien kanssa.

Tietylla tavalla tama paistaa lapi myos yliopistoilmapiirista. Asioita tehdaan ahkerasti ja pitkaan, mutta tehokkuus ja tyon kesto eivat aina tunnu kulkevan kasikadessa. Verrattuna Suomeen luulen, etta asioiden suunnittelusta joustetaan enemman ja tehtavat aloitetaan ensin, ja sen jalkeen mietitaan miten ne tehdaan.

Toiselta kantilta ajateltuna, taalla ihmiset hymyilevat lahes aina ventovieraille seka kuluttavat aikaa hyvin paljon, suomalaisesta nakokulmasta katsottuna turhanpaivaiseen, smalltalk –jutusteluun.

Viikonloppu vuorilla

Palasin eilen kahden paivan vaellusreissulta Tararua -nimiselta vuoristolta. Lahdimme matkaan lauantai aamuna kello 7 ja suuntasimme kohti pohjoista. Kahden tunnin ajomatkan seka aamukahvien jalkeen aloitimme vaelluksen kohti Jumbo -nimista majaa, joka sijaitsi vuoren (1400 m) huipulla.

Luonto oli paikan paalla todella kaunis (kuva). Hyva seura ja riittava maara ruokaa pitivat retki tunnelman iloisena. Kahden paikallisen mielesta kantamani ruokamaara olisi riittanyt jopa viikon vaellukselle. Todistin kuitenkin heidan olevan vaarassa syomalla kaiken mukaan ottamani ruoan ja hieman jopa heidan ruokaansa.

Lounaan vietimme joen rannalla, jonka jalkeen alkoi kolmen tunnin mittainen jyrkka nousu kohti vuorenhuippua. Majalle saavuimme illalla 6 aikoihin, jonka jalkeen nautimme upeista maisemista hieman punaviinia nauttien. Taman jalkeen siirryimme tekemaan illallista seka seurustelemaan muiden majaan saapuneiden retkeilijoiden (n. 15) kanssa. "Tuoksu" sisalla oli todella eksoottinen kahdenkymmenen henkilon otettua kengat pois 40 nelioisessa majassa, mutta sita ei siella juuri harmiteltu.

Aamulla herasin sattumalta juuri auringon nousun aikaan, noin 5.30 (kuva). Sunnuntain vaelsimme sitten vuorten huipuilla (kuva)kulkevilla poluilla. Tuuli oli ajoittain niin kovaa, etta joutui menemaan matalaksi ja tarrautua harvaan kasvustoon, jottei puuska veisi mukanaan. Itseasiassa yksi meista palasi lauantain reittia takaisin, koska pelkasi kovaa tuulta ja jyrkkia pudotuksia.

Reissu oli kaikin puolin mahtava, ja voin sanoa, etta paras kokemus Uudessa-Seelannissa tahan mennessa.

Parempaa ruokaa ja raitiovaunujuhla

Saksassa syksy on edennyt siihen pisteeseen, että lämpötila on öisin ensimmäisiä kertoja pudonnut nollan alapuolelle. Illalla pimeää on jo noin kuuden aikoihin ja lehtiä on puissa enää vähän. Ei tämä Suomen syksyä kummemmalta tunnu, on vain vuodenaikaan nähden hieman lämpimämpää. (Kuva Frankfurtista.)

Löysin pari viikkoa sitten ensimmäisen ruokakaupan jossa tosiaan on mukava käydä. Tähän mennessä vaihtoehtoina ovat olleet pienet Lidl-tyyppiset halpapuodit ja Suomenkin kauppoja kalliimmat herkkukaupat. Tämä uusi on kuitenkin toista maata. Se on ensimmäinen jossa ostoskori on tuttu käsite ja jossa valikoima on hyvä ja hinta kohtalainen. Löydön jälkeen kaupassakäyntini on kutakuinkin nelinkertaistunut ja ruokavalioni vihdoin muuttunut terveellisemmäksi.

Tähän mennessä englanninkielentaito on edennyt puhtaan sujuvalle tasolle ja saksankielellä pystyy jo juttelemaan aiheestaa kuin aiheesta ja seuraamaan luentoja. Vaihto-opiskelijoiden saksankieli on sen verran hataralla tasolla, että vaihtaripiireissä liikkuessa ei saksaa tule puhuttua miltei sanaakaan. Olenkin tästä syystä alkanut tietoisesti hakeutumaan saksankielisten pariin. Tänä iltana lähden paikallisten tuotantotalouden opiskelijoiden järjestämälle ratikka-ajellulle (Strassenbahn-Party) muutaman paikallisen opiskelijan kanssa. Yhdeksältä illala liikkeelle lähtevässä raitiovaunussa soitetaan musiikkia ja myydään olutta ja muita virvokkeita myöhäiseen yöhön asti.

Muutama viikko sitten joukko kavereita Suomesta kävi myös vierailulla (alempi kuva).

Vastapainoa tyolle

Talla viikolla olen istunut taas tietokoneen ja kirjojen aaressa melkein 40 tuntia. Erityisesti olen yrittanyt opiskella digitaalisen valaistuksen ohjauksen, DALIn saloja. Tutustuttuani rakennukseen nimelta Meridian Building, joka valmistui Wellingtoniin nyt kevaalla (Suomen syksylla), olen ollut aidosti kiinnostunut tekniikasta, jolla hyvin monimutkainen, mutta kuitenkin yksinkertainen, valaistuksen ohjaus voidaan luoda. Tasta lisaa myohemmin.

Vastapainona raskaalle tyoviikolle olen paattanyt lahtea lauantai aamuna vaeltelemaan kavereiden kanssa Tararua -nimisille vuorille, jossa vietamme yon pienessa mokissa. Porukkaan kuuluu kaksi saksalaista, kaksi kiiwia ja mina. Luvassa on mielenkiintoinen reissu ja ensi viikolla tiedossa kuvia ja kokemuksia Uuden-Seelannin luonnosta.

Web-sivuja ja valon ohjausta

Nyt on puolivali toissa saavutettu: enaa hieman reilut kolme viikkoa websivun suunnittelua ja valaistuksen ohjausta. Tulevan viikon tavoitteena olisi edeta web-sivu -projektissa lahelle toteutus vaihetta. Lahinna opetella kayttamaan ilmaista Sisallonhallintajarjestelmaa (CMS), Drupalia.

Mielenkiintoista tassa on se, etta Suomessa tallaisesta web-sivusta, jota proffani toivoo, joutuisi maksamaan alan ammattilaiselle tuhansia euroja. Onhan tyo toki edullisempaa teettaa talla tavoin, palkattomalla suomalaisella tyoharjoittelijalla. Talla hetkella tyon edistyminen riippuu siis hyvin paljon muista tekijoista, koska itsellani ei ole tarvittavaa kokemusta/taitoa tehda tata yksin.

Onneksi paasen tekemaan myos jotain omaan alaani liittyvaa. Autan nuorta tohtorin tyota tekevaa intialaista valaistuksen ohjaukseen liittyen. Tutkin sita, miten ihmiset kokevat valaistuksen ohjauksen, kuten katkaisimien ja ohjauskaukosaatimien kayton. Mietimme minkalainen valaistuksen ohjaus olisi kayttaja ystavallisinta niin, etta ihmiset, iasta ja taidoista riippumatta, kokisivat sen helpoksi ja miellyttavaksi.

Teen myos yhteistyota yhden malesialaisen valaistusalan opiskelijan kanssa kompakteihin loistevalaisimiin liittyen. Tarkoituksenamme on luoda kuluttajia kiinnostavaa tietoa naista energiansaastolampuista seka niiden oikeasta ja tehokkaasta kaytosta. Yhtena osa-alueena tutkimme mm. sita, miten siirtyminen hehkulampusta energiansaastolamppuun vaikuttaa vanhoilla ihmisilla ja mita heidan tulisi huomioida valon laatuun ja maaraan liittyen.

Viime vuonna tehdyssa opiskelija tyossa tutkittiin valon vaikutusta vanhainkodissa asuviin ihmisiin. Siella havaittiin, etta talla hetkella esimerkiksi lamppujen varin toisto (CRI) saattaa olla niin huono, etta vanhukset eivat erota valkoista poytaliinaa, valkoista lautasta ja valkoista riisia toisistaan kunnolla. Tuloksena on ruokailun jalkeen se, etta riisit ovat ympari poytaa vanhuksen itse sita tiedostomatta. Tutkimuksessa havaittiin myos, etta vanhukset tarvitsevat jopa 20-40 kertaa korkeammat valaistustasot kuin nuoret, jotta he nakisivat asiat samoin kuin muut!

Ps. Viikonlopun aikana tein pienia retkia Wellingtonin seudulla ja otin sielta muutaman kuvan antamaan kasitysta alueen upeasta luonnosta.

Muutto luksussviittiin

Molemmat kamppikseni lahtivat lukukauden paatyttya koteihinsa eri puolille Uutta-Seelantia. Taman takia pyysin siirtoa johonkin kamppaan, josta loytyisi hyvaa seuraa. Seurauksena sain upean kulmahuoneen hienolla nakoalalla (kuva) seka saksalaisen kamppiksen.


Kavi selville, etta tama saksalainen poika on taalla hyvin samoista syista kuin mina. Han suorittaa kahden kuukauden palkatonta tyoharjoittelua yliopistolla ja palaa takaisin Eurooppaan samoihin aikoihin kuin mina. Tama kaveri vaikuttaa hyvin rennolta tyypilta ja tuntuu silta, etta meilla on yhteista enemman kuin minulla oli naiden kahden entisen kamppiksen kanssa yhteensa.


Eilen oli taas mielenkiintoinen sunnuntai paiva.

Lahdin hieman ennen puoltapaivaa kavelemaan Wellingtonin nakoala kukkulalle (josta otettu kuva), jonka jalkeen vaeltelin upeilla kavelypoluilla ja metsassa reilun tunnin. Kotimatkalla paatin poiketa isolle puistoalueelle auringosta nauttimaan. Auringon otto vaihtuikin lahes kolmen tunnin futisotteluksi skotit vastaan kiiwit. Oman taustani takia paatin pelata ensimmaisen puoliskon skoteilla ja toisen paikallisten puolella. Hikisesta ja tiukasta ottelusta muistona on yhteinen joukkuekuva.

Viikko takana

Kolmas tyoviikko on kohta saatu paatokseen. Ilmat lampiavat ja aurinko paistaa joka paiva hieman enemman. Sain sovittua proffani kanssa myos tyon paattymis ajankohdan minulle suotuisaksi: Lopetan tyot 12. joulukuuta, jonka jalkeen lennan samana paivana viela Aucklandiin. Ymmartaakseni lentoliikenne on vasta hiljattain "vapautunut" ja tarjolla on monia halpoja lentoja maan sisalla. Itse maksoin 27 euroa lentomatkasta Wellington-Auckland.
Takaisin Suomeen lennan vasta 23. paiva joulukuuta, joten minun edukseni olevan aikaeron johdosta kerkean viela joulupoytaan ja avaamaan mahdolliset lahjani jouluaattona.

Hieman suunnitelmistani. Saavuttuani Aucklandiin majoitun johonkin edulliseen matkailijoiden majaan, jossa yleensa on nelja sankya yhdessa huoneistossa. Hinta pyorii siina 15-30 euron valilla per yo. Heti seuraavana aamuna suunnittelen hyppaavani bussiin, joka suuntaa kohti Uuden-Seelannin pohjoiskarkea. Ainakin Paihiassa olen ajatellut viettaa muutaman paivan. Myos Bay of Islandin alue houkuttelee, etenkin kun siella on tarjolla uimista delfiinien seassa seka kaikenlaisia vesiurheilu lajeja.

Reissattuani viikon pohjoisosassa palaan takaisin Aucklandiin, jossa vietan viimeiset kolme paivaa. Nama suunnitelmat hyvin suurella todennakoisyydella muuttuvat viela ennen kuin lahden ja viimeistaan ainakin reissun paalla!

Asunto vertailua

Tänään olen istunut jo lähes 8 tuntia yliopistolla (kuva) opiskellen led-teknologiaa sekä web-sivujen tuottamista, joka myos kuuluu osaksi työharjoitteluani.

Nyt on siis lopulta Jonin ja minun välisen kämppävertailun (kuvat) aika. Täytyy heti alkuun sanoa, että minulla ei ole lähellekkään yhtä kirjavaa eliökuntaa kuin Jonilla. Itse asiassa en ole törmännyt vielä yhteenkään matelijaan, hyönteiseen tai vastaavaan asunnossani.

Asun kolmen hengen solussa, jossa on yhteinen keittiö ja pesuhuone. Asuntoon sisältyvät kaikki hienoudet; pyykinpesukone, mikro, ruoan tekemiseen tarvittavat välineet, jääkaappi, astiat ja jopa astianpesukone! Asukkaille on tarjolla myos ilmainen punttisali seka televisiohuone, jossa komeilee n. 40 tuuman taulutelevisio varustettuna kelvollisella surround -äänijärjestelmällä.

Kämppäkavereiden osalta arpaonni on ollut minulle suotuinen. Asun yhdessä kahden paikallisen 19-vuotiaan tytön kanssa. He ovat kerenneet tutustuttaa minut jo ystäviinsä, kaupungin nähtävyyksiin seka vilkkaaseen yöelämään. Tämä on hyvä osoitus paikallisten vieraanvaraisesta luonteesta!

Asunnon negatiivisena puolena on sen huono ilmanpitävyys. Yöt ovat täällä melko viileitä, jonka huomaa hyvin aamulla ihon ollessa kananlihalla ja kurkun karhea kuin hiekkapaperi. Erikoista täällä on myos sähkönkäyttö; ihmiset eivat jätä hetkeksikään valoja päälle poistuessaan huoneesta. Tämä voi olla hyvä asia energiansääston kannalta, mutta välillä tuntuu, että tuollainen valojen rämpyttely kuluttaa enemmän sähköä kuin niiden yhtäkestoinen päällä pitäminen.

Netti toimii taas

Puolen viikon toimimattomuuden jälkeen sain internetyhteyteni taas kuntoon. Ilmeni, että olin ehtinyt käyttää koko 20 gigabitin liikennerajoitukseni tältä kuulta. Kaikilla Karlshofin asukeilla on samainen rajoitus. Tästä syystä voin nyt selailla nettiä vain välityspalvelimen kautta, eli esimerkiksi Skype, DC++ tai msn-messenger eivät toimi. Kuun vaihteessa asiat palautuvat taas normaaliksi.

Viimeviikot eivät todellakaan ole olleet niin vapaa-ajan täyttämiä kuin oletin. Elämä täällä on tavallaan muuttanut muotoaan, mutta tekemistä riittää vähintään yhtä paljon kuin ennen. Nykyään viikkonpäivät ovat täynnä saksalaisia luentoja, läksyjen tekoa ja kuntoilua. Iltaisin tehdään yleensä päivällistä porukassa jonkun kaverin luona. Nuo päivälliset vievät ruoanlaittoineen ja syömisineen/puhumisineen yleensä kahdesta neljään tuntia.

Tämän lisäksi olen viettänyt paljon aikaa uusien bändikavereiden kanssa. Basistille piti hankkia basso ja toisen kiratistin kanssa ollaan viilailtu ensimmäisiä kappaleita lähes joka ilta. Ihmissuhdesotkujen takia mieli on ollut maassa, mutta soittaminen on onneksi piristänyt.

- - -

Kursseja olen tähän mennessä valinnut enemmän kuin tarpeeksi. Mukaan mahtuu muun muassa seuraavanlaista:

Fussy Logic, Neuronale Netze und Evoutionäre Algorithmen
Projektmanagement
Akustik I
Digital Video and Audio Processing
Materialien und Sensoren für die Elektroakustik
Wirtschaftsdeutsch
Produktionssteuerung

Olen varma, että noista ainakin muutama jää tekemättä, mutta katselen nyt rauhassa, mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja mikä ei. Parin viikon päästä on jo helppo päättää mitkä jättää pois. Opintopistevaatimukset Suomen suunnilta ovat sen verran matalat, että yllämainituista tarvitsee suorittaa vain noin puolet.

- - -

Viime lauantaina kävin Frankfurtin katukirpputorilla ja ostin itselleni pyörän ja itämaisen maton. Etäisyydet täällä ovat sen verran lyhyehköjä, että julkista liikennettä ei ole pyörän hankkimisen jälkeen tarvinnut käyttää ollenkaan. 55 euroa maksanut pyöra on ollut niin hyvä, että taidan ottaa sen mukaan Suomeen kun palaan.

Sosiaalisuus saanut uudet mittasuhteet

Verrattuna Jonin elämään, on omani hieman erilaista. Olen tullut yliopistolle juuri lukukauden loppu vaiheessa ja suurin osa opiskelijoista lähtee koteihinsa parin viikon sisällä. Olen myos ainut tällaista tyoharjoittelua suorittava opiskelija koko yliopisto alueella. Tämä siis luo haasteen: miten tutustua uusiin ihmisiin?

Olen huomannut, etta suu kannattaa avata aina kun on mahdollisuus: niin hississä, aulassa, ravintolassa, kahvilassa kuin kuntosalillakin. Tästä viimeisestä onkin hyvä esimerkki viime sunnuntailta.

Tapasin kuntosalilla yhden saksalaisen, jolta tiedustelin miten voisi päästä pelaamaan jalkapalloa. Han tunsi yhden japanilaisen kaverin yläkerrasta, joka oli menossa pelaamaan seuraavana päivänä. Menin hänen huoneeseensa kysymään missä he pelaavat ja olisiko mahdollista päästä mukaan. Hän sanoi, että ei itse ollut menossa pelaamaan, mutta hänen kaverinsa kylläkin, mutta ei tiennyt mihin he olivat menossa. Hän antoi summittaisen ohjeistuksen missä kenttä saattaisi olla, joten lähdin etsimään sitä. Kyseltyäni muutamalta vastaantulijalta neuvoa, päädyin lopulta isolle nurmialueelle, jossa kymmenen japanilaista potki palloa. Tämän jälkeen joukkoon liittyi myos muutama ranskalainen ja paikallinen. Kolmen tunnin pelailun jälkeen olin saanut lähes 20 uutta tuttua, jotka vaikuttivat aidosti olevan kiinnostuneita siita mistä tulen ja mitä teen täällä.

Kuvassa oikealla alhaalla näkyy kenttä, jossa nämä ihmiset tapasin.

Ystävällisyys yllätti

Parin päivän kokemuksella voin sanoa, että huolimatta asettamistani kovista ennakko-odotuksista, on Uusi-Seelanti yllättänyt minut positiivisesti. Ihmiset ovat ystävällisiä, aurinkoa on riittänyt sekä ruoka, erityisesti intialainen, on ollut hyvää. Olen kerennyt tutustumaan professorini kanssa myös paikalliseen Folk Festivaaleiin, jossa keski-iän ylittäneen kuuden miehen "bändi" lauloi/huusi "kahvi"kupit kädessään erilaisia irlantilaisia kansanlauluja ja tästä lavan edessä ollut satapäinen yleisö oli täysin haltioissaan.

Olen siis tullut tekemään Wellingtoniin työharjoittelua, joka täällä kulkee nimellä "Research internship". Tehtäviini kuuluvat mm. energiatehokkaiden valaisimien, kuten loistelamppujen ja ledien, käyttöönottoon liittyvät haasteet.

• Kuinka esimerkiksi tuoda asia esille kuluttajille, että he ymmärtäisivät hehkulamppujen heikon energiatehokkuuden?


• Mitä vanhoille valaisimille pitäisi tehdä ja kuka vastaa kierrätyksestä?


• Miten kuluttajille voitaisiin tarjota parhaiten tietoa eri valaisimien tuottamasta valosta ja sen laadusta?

Australiahan kieltää hehkulamput kokonaan vuoteen 2010 mennessä. Ihmiset uskovat kyseisen käytännön tulevan myös pikapuoliin Uuteen-Seelantiin.

Yhtenä tutkittavana aiheena minulla on valaistuksen ohjaukseen liittyvät haasteet. Tässä tutkimuksessa avustan erästä intialaista, joka tekee aiheesta parhaillaan väitöskirjaa.

Nyt vaan lukemaan alan kirjallisuutta ja tarjoamaan tuleville tohtoreille näkemyksiä suomalaisen valaistusalan opiskelijan näkökulmasta.

Lopulta perilla!!

43 tuntia kului kotoani Espoosta matkata Wellingtonin Stafford house:iin, jossa vietan seuraavat kaksi kuukautta. Tutuiksi tulivat Lontoon Heathrow, Hongkong ja Auckland, tosin vain niiden lentokentat. Kuusi tuntia Lontoossa, 4 tuntia Hongkongissa seka Aucklandissa, riittivat kuitenkin todella hyvin kyseisiin paikkoihin tutustumiseen.

Ainoa asia, jonka unohdin kotiin oli muistikortin lukija, jolla siirretaan kuvat kamerastani koneelle. Taman takia joudutte hieman odottelemaan kuvia kaupungista seka kovatasoista kilpailua minun ja Jonin huoneiden laadun ja ulkoasun valilla.

Arki nurkan takana

Vaihto-opintojen tähän mennessä kaksi kiireisintä viikkoa alkavat olla ohi. Tänään päivällä vietettiin johdatuskauden päättäjäisiä ja viikonlopuksi lähdemme viimeiselle yhteiselle tutustumismatkalle. Maanantaina opintojen harmaa arki alkaa vihdoin. Tuntuu melkein siltä, että opintojen alettua vapaa-aikaa tulee olemaan enemmän kuin nyt.

Pariin viime viikkoon on mahtunut jos jonkinmoista juhlaa ja matkaa. Olemme muun muassa vierailleet Wiesbadenin kaupungissa, Rheingaun viininviljelyalueella ja erään lähikylän olutfestivaaleilla. Jostain syystä melkein joka ilta jollakin vaihto-opiskelijalla näyttää myös olevan syntymäpäiväjuhlat. Järjestetty ohjelma vähenee (onneksi) hieman opintojen alettua.

- - -

Ostin myös pari viikkoa sitten halvan sähkökitaran vahvistimineen, joten nyt pystyy taas soittamaan. Jätin tarkoituksella hyvän kitarani Suomeen, sillä en uskaltanut ottaa moista kallista kapistusta tänne epämääräisiin asumisoloihin. Innokkaita soittokavereita on myös löytynyt sen verran, että olemme jo päättäneet perustaa bändin. Tyylisuunnasta on hieman erimielisyyksiä ja harjoittelupaikka on vielä hakusessa, mutta eiköhän siitä jotain tule.

Epätietoisuus on päättynyt

Kahden kuukauden epätietoisuus on päättynyt. Sain lopulta viisumin ja passin käsiini, monen mutkan kautta tosin, ja lentoliput ostettua. Ensi viikon tiistaina hyppään sitten koneeseen, jonka suuntana on Lontoo. Sieltä matka jatkuu kohti Hongkongia.

Jotta matka ei loppuisi liian lyhyeen, niin seuraava lento, Hongkongista Aucklandiin, kestää reilut 13 tuntia. Tämän jälkeen silmäni ovat luultavasti jo niin ristissä ja jalat turvonneet, että jatkolennon löytäminen on suhteellisen haasteellista.

Viimeinen lento on onneksi vain reilun tunnin mittainen, Aucklandista Wellingtoniin. Yhteensä matkaan kuluu aikaa noin 40 tuntia. Saa nähdä osaanko tuon jälkeen edes esitellä itseäni englanniksi.

Sääliksi käy lehtimyyjiä

Kirjoitan parhaillaan juttua sähköalan opiskelijoiden vaihto-opiskelu trendeistä. Soitin erääseen ammattikorkeakouluun opiskelijoiden kansainvälisistä asioista vastaavalle henkilölle, jotta saisin tietää hieman määristä, joita sieltä ulkomaille lähtee.

Keskustelu kulki näin:

Minä: Tapio Kallonen Sähkömaailmaa lehdestä hyvää päivää.
KV-henkilö: Joo, kiitos tarjouksesta, mutta ei näin työajalla (lyömässä luuria korvaan)
Minä: Ei ei, soit…
KV-henkilö: Joo joo, mut usko jo, että en halua lehteäsi!! (lyömässä taas luuria alas)
Minä: Minä haluais…
KV-henkilö: Anna olla jo! Ei kiinnosta tää juttu!!! (luuri matkalla taas pöydälle)

Tätä kissa hiiri leikkiä hetken aikaa leikittyämme sain uskoteltua miehelle, että EN ole myymässä mitään lehteä.

Puhelun jälkeen muistin taas minkä takia aikoinani lopetin lehtimyyjän hommat kahden tehdyn työpäivän jälkeen.

Kun ei saa unta

Äsken, siis noin 00:30 paikallista aikaa, putkahti sähköpostiin viesti paikalliselta AEGEE ryhmältä. Tuo ryhmä sanoo huolehtivansa muun muassa uusien vaihto-opiskelijoiden sopeuttamisesta paikalliseen elämäntyyliin ja opintoihin. Hmm. Saksaksi kirjoitettu sähköpostiviesti sisälsi pitkän liudan ohjelmaa tuleville viikoille. Niin pitkän etten jaksanut lukea loppuun.

Näköjään meillä on miltei joka päivä ja ilta jotakin paikalliseen kulttuuriin sopeuttavaa ohjelmaa. Milloin nähtävyyksien katselua, milloin olutpanimovierailuja. Normaalitapauksessa olisin kai asiasta innoissani, mutta nyt ei oikein jaksa kiinnostaa. Syyt löytyvät yksityiselämästäni, ja niitä on ehkä turha lähteä tässä selostamaan. Masentuisivat vaan lukijatkin. Ihmissuhteisiin tämä kuitenkin liittyy.

Onneksi kaikkeen huonoon liittyy myös jotakin hyvää. Olen ilokseni saanut jo useamman kerran huomata miten hyviä ystäviä olen täältä jo löytänyt. Tukea muilta tulee kuin itsestään, eikä täällä todellakaan tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi, jos nyt ei varta vasten halua. Monilta muiltakin on vaihto-opintojen takia päättynyt pitkäaikainen suhde, ja kaikki taitavat ymmärtää miten tuskallista sellainen voi olla.

- - -

Uusi huoneeni on kaikin puolin täydellinen. Kämppiksetkin ovat kivoja ja saksalaisia. Taisin vihdoin löytää asunnon joka vastaa niitä toiveita, joita ennen Saksaan lähtöä tänne blogiin listasin. Ainoa toimenpiteitä vaativa osa-alue on kylpyhuone. Homeesta mustunut kankainen suihkuverho pitää vaihtaa uuteen, suihkulle pitää saada kannatin ja pahimmat homeet pitää hangata seinistä. Sen jälkeen kaikki on täydellistä. Taidanpa lähteä metsästämään Duschvorhangia huomenna.

Harjoittelua maapallon toisella puolella

Tänään sain virallisen harjoittelupaikka tarjouksen Uudesta-Seelannista. Suuntana on maan pääkaupunki Wellington ja siellä Victoria yliopisto. Työkuvaani kuuluu valaistustutkimusprojekteja niin valonsäätöjärjestelmiin kuin energiatehokkaisiin valonlähteisiin liittyen.

Koulun kansainvälinen opintoneuvoja kertoi etsineensä minulle asuntoa paikallisesta opiskelija-asuntolasta. Voimme kohta siis vertailla eroja Jonin saksalaistyylisen soluasunnon sekä Uuden-Seelannin vielä määrittelemättömän majoituksen välillä.

Lähtöni maapallon toiselle puolelle ajoittuu lokakuun loppupuolelle. Lähtöpäiväni riippuu nyt siitä, miten nopeasti he tuolla Uuden-Seelannin lähetystössä minulle työviisumin myöntävät.

Nyt odotellaan kädet ristissä sitten tuota paperilappua!

Asuntoloiden asuntola

Kuten ehkä innokkaimmat bloginlukijat jo tietävät, olen tänä syksynä aloittanut vaihto-opinnot Darmstadtin teknillisessä yliopistossa, Saksassa. Pyrin epäsäännöllisen säännöllisesti raportoimaan vaihtokokemuksistani tänne. Olen jo ehtinyt viettää Saksassa kolme hektistä viikkoa, ja ohjelmaa on niin paljon, ettei blogiakaan ole ehtinyt kirjoitella. Eiköhän meno tästä kohta rauhoitu.

Saapuessani tänne järjesti yliopiston opiskelija-asuntohallinto meille kaikille kielikurssilaisille asunnon. Useimmat päätyivät samaiselle Karlshof-nimiselle asuntola-alueelle, kuin minäkin.
Minua oli jo etukäteen varoitettu, että paikka saattaa antaa hieman slummimaisen ensivaikutelman, mutta täytyy sanoa, että silti ensinäky oli aika pöyristyttävä. Isot betoniset kerrostalot ovat todella rähjäisen näköisiä ja spraymaalien peittämiä. Kaduilla lojuu rikkinäisiä olutpulloja ja yleisesti kaikki on todella epäsiistin näköistä.

Odotukseni itse asuntoa kohtaan olivat nekin aavistuksen verran liian korkeat. Asun tällä hetkellä neljän hengen solussa, jossa on yhteisen keittiön lisäksi kaksi kylpyhuonetta ja neljä noin 10 neliömetrin huonetta. Huoneeni on ensimmäisestä päivästä lähtien haissut sille, kuin joku olisi oksentanut kolmekymmentä vuotta vanhalle kokolattiamatolle. Ainoa mikä auttaa on runsas tuuletus ja suitsukkeiden polttaminen. Myös kylpyhuone haisee todella pahalle, ja hometta kasvaa joka puolella. Allergikolle tämä paikka on siis painajainen. Tämän lisäksi löysin viime viikolla jo seitsemännen asunnossa viihtyvän hyönteislajin. Tällä kertaa kyseessä olivat 1,5 cm pitkät katossa asuvat valkoiset toukat.

Mutta ei kaikki sentään huonoa ole. Karlshof on asuinpaikkana todella lämminhenkinen ja viihtyisä. Naapureihin ja kämppiksiin tutustuu hetkessä ja hississä tai pesutuvassa tulee aina juteltua tuntemattomien kanssa. Täällä myös tapahtuu koko ajan jotain ja muualla asuvat opiskelijat tulevat usein tänne juhlimaan. Olenkin jo ottanut härkää sarvista korjatakseni epäkohdat tinkimättä kuitenkin hyvistä puolista. Muutan parin päivän päästä uudempaan, isompaan ja mikä parasta, kokolattiamatottomaan huoneeseen, joka sijaitsee naapuritalossa. Allergiaani vedoten sain tehdä muuten maksullisen muuton ilmaiseksi.

Vastatkaa sähköposteihin!

Olen yrittänyt syksyn aikana saada työharjoittelupaikkaa ulkomailta. Hakemuksia on lähetetty niin Englantiin, Australiaan ja Uuteen Seelantiin. Vielä ei ole tärpännyt.

Olen hakenut paikkoja niin teollisuudesta kuin yliopistomaailmastakin. Prosessi on ollut hankalampaa mitä luulin. Elin ajatuksessa, että monet muut eivät esimerkiksi harjoittelupaikkoja yliopistoista hae, joten kuvittelin olevani vahvoilla. Myöntäviä vastauksia ei ole juuri tullut. Toisin sanoen ei yhtään. Hyvä, että vastauksia edes on tullut. Ärsyttävintä on se, että joihinkin kyselyihini ei ole vastattu edes useamman viestin jälkeen.

Tällä viikolla erään TKK:n professorin kanssa keskusteltuani tajusin, että en todellakaan ole ainut yliopistoista harjoittelupaikkaa hakeva. Kuulemani mukaan kiireisimpinä viikkoina saattaa yhdelle professorille tulla jopa kymmeniä harjoittelupaikka hakemuksia. Eihän siinä yksi ihminen kerkeä kaikille vastaamaan, tämä on ymmärrettävää.

Mutta kokemuksesta voin sanoa, että mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että ei saa vastausta, oli se vaikka sitten kielteinen. Sitä jää pohtimaan onko viesti mennyt edes perille tai onko vastaanottaja unohtanut sen. Sitä jää odottamaan ja toivomaan, että ehkä sieltä saattaisi jotain aueta, vaikka todellisuudessa vastaanottajalla ei ole aikomustakaan vaikuttaa asiaan.

Kaikkien pitäisi mielestäni kehittää automaattinen vastaus, jonka lähettää välittömästi niille, joiden viesteihin ei aio vastata muutenkaan. Viesti voisi mennä näin:

”Minulla ei ole aikaa vastata sinulle ja toivomiasi asioita emme voi toteuttaa. Kiitos yhteydenotostasi!”

Tästä viestistä jää parempi mieli kuin kahden viikon epätietoisuudesta.

Valaistustekniikka I, Ma 8.00-12.00

Voisi kuvitella, että kyseinen kurssi ei maanantai aamuna tuohon aikaan vetäisi luokkaa Teknillisen korkeakoulun Sähkö- ja Tietoliikennetekniikan osastolla täyteen. Etenkin kun ulkona sataa vettä kaatamalla sekä muutenkin ilma muistuttaa elokuvien tuomiopäivää. Toisin kävi. Ainoastaan harvat paikat olivat vapaana eikä itse asiassa väsymyksestä näyttänyt olevan huoneessa merkkiäkään.

Luulen, että tämä johtui loistavasta professoristamme, joka aihetta kohtaan osoittamallaan omalla innostuksellaan jaksoi valvottaa myös viikonlopun riehuneita teekkareita.

Kurssi itsessään tuntui erittäin mielenkiintoiselta. Sanoisin jopa, että kurssi oli itselleni ensimmäinen sähköosaston kursseista, jossa ei tarvinnut kahvia silmäluomien ylhäällä pitämiseksi. Ehkä näiden kolmen pitkän, raskaan, puuduttavan, teoriapainotteisin ja käytännöttömän opiskeluvuoden jälkeen alkaa viimein tunnelin päästä pieni led-valo vilkkua.

Göteborg safetynettinä

Viime viikko kului "raskaita" päätöksiä tehdessä. Aihe liittyy edelliseen tekstiini, jossa pohdin eri vaihtokohteiden välillä. Tiukkojen pohdintojen jälkeen päädyin seuraaviin ratkaisuihin. Ensimmäinen hakukohteeni on Valencia, toisena Grenoble ja kolmantena Göteborg.

Nyt jäädään sitten odottamaan hakeeko kyseisiin paikkoihin joku minua opinnoissaan menestyneempi teekkari.

Ruotsin Göteborg on ainoa johon ei vaihtokiintiötä ole, joten yksi paikka on ainakin ensi kevääksi varma.

Ulkomaisesta opetuksesta

Syyslukukausi alkaa TKK:lla oikeastaan vasta ensi viikolla. Muut koulut aloittavat yleensä jostain syystä meitä jo viikkoa aikaisemmin. Toisaalta tätä kompensoi se, että TKK loppuu puolestaan hieman muita ennen…

Eilen tein kattavaa tutkimusta eri maissa tarjottavasta insinööriopetuksesta. Tutustuin erityisesti Ruotsin, Ranskan ja Espanjan vaihtoehtoihin. Jokaisessa näistä on viidestä kymmeneen mahdollista yliopistoa, joiden alla toimii vielä eri koulukuntia. Valinnan paljous on raastavaa.

Lyhyesti mitä opin maista:

Espanjassa opetuksentaso ei ole kummoista. Luennot viivästyvät tai niitä ei pidetä välttämättä aina ollenkaan. Luennot saatetaan pitää katalaanin kielellä mm. Barcelonassa. Katalaani on siis täysin oma kielensä eikä mikään espanjan kielen murre. Asunnon joutuu etsimään itse ilmoitustauluilla olevista mainoksista. Kulttuuri on uutta ja eläväistä. Mielenkiintoisimmat koulut ovat Valenciassa ja Madridissa.

Ruotsissa opiskelu on miltei kuin Suomessa. Taso kouluissa on pääasiassa hyvä ja kurssit muistuttavat paljon meidän kursseja. Elämä on muutenkin turvallista ja mm. asunto taataan kaikille vaihto-opiskelijoille. Varteenotettavia vaihtoehtoja ovat Lundin yliopisto Etelä-Ruotsissa, Chalmersin yliopisto Göteborgissa ja Tukholman teknillinen korkeakoulu.

Ranskassa on alpit.

Vaikka opintomenestykseni Suomessa ei ole arvosanojen puolesta ollutkaan mitään ilmalentoa niin opintoneuvojat olivat hyvin kannustavaisia siinä, että paikka minulle löytyy. Olen kuitenkin lukenut kursseja kolmessa vuodessa jo kiitettävän määrän. Miten se sananlasku menikään: Määrä korvaa laadun.

Leppävaarassa tapahtuu

Kuva kahvihuoneen ikkunasta. Kehä 1:llä on tapahtunut torstaina "vaarallinen" kolari.

Kuvassa rekka on osunut kiihdytyskaistalta tulleeseen punertavaan autoon. Tätä selvittämään tarvittiin yksi ambulanssi ja yksi poliisiauto.

Ukkosella merellä, viisasta?

Olimme eilen Jonin kanssa viettämässä Pekka Poudan lupaamaa kesän viimeistä poutapäivää uuden-vanhalla purjeveneelläni. Pekasta eikä poudasta ollut tietoakaan ja kerkesimme siinä jo aamupäivän aikana kirota kaikki alan edustajat Ilmatieteenlaitoksesta sammakkoennustajiin.

Lähdimme matkaan hieman sumuisessa säässä Ruoholahden kanavasta, jossa veneemme oli yöpynyt hieman sallittua kolmea tuntia kauemmin. Kokeneiksi purjehtijoiksi emme ehkä itseämme voi kutsua, mutta innokkaiksi kylläkin.

Tämän päivän polttavana puheenaiheena mm. MTV3 aamutv:ssä käsitelty taivaan mahtivoima ukkonen, oli yllättää meidätkin.

Kuultuamme jyrinää ja nähtyämme idässä tummaakin tummemmat pilvet mietimme järkevyyttä kohdata tätä taivaan rikkojaa merellä. Kummallakaan meistä ei kuitenkaan ollut parempaa tietoa siitä, kuinka vaarallista tai vaaratonta se olisi. Joten luonnolisesti päätimme jatkaa matkaa.

Ukkonen ei meitä koskaan saavuttanut, eikä myöskään aurinko. Ihmettelenkin tässä samalla kuinka väärin voi joku olla ennustaessaan koko päiväksi aurinkoa, kun todellisuudessa pääkaupunki seudun päällä leijailee kahden sadan neliökilometrin kokoinen pilvi, josta säteet eivät paista läpi nimeksikään. Sallittakoon tämä virhe heille, mutta silti....

Kohtalontovereille tiedoksi wikipedia kertoo seuraavat neuvot ukkosesta:

• Metallinen katettu moottorivene on melko turvallinen kuten autokin
• Purjevene on kohtuullisen turvallinen, jos metallinen masto ja harusten alapäät on yhdistetty toisiinsa ja veteen joko suoraan tai kölin kautta (ei hajuakaan meidän veneen tilanteesta)
• Jos olet ukkosella vesillä, pyri lähimpään rantaan ja vältä vesille lähtöä ukkosen uhan alla

Lukukausimaksut totta Suomessakin!

Maksoin juuri ensi vuoden koululaskun, joka oikeuttaa minut osallistumaan syys- ja kevätlukukauden opetukseen TKK:lla. Vuosi vuodelta tämä summa on kasvanut eikä tänäkään vuonna trendiin tullut muutosta.

Luentopäiviin laskettuna yhden koulupäivän hinnaksi tulee reilut 60 senttiä eli kuukaudessa noin 12 euroa. Opiskelu ei ole ilmaista siis Suomessakaan.

(Toisaalta tähän 87 euron kaksi lukukautta kattavaan maksuun sisältyvät terveydenhoitopalvelut, opiskelijaetuudet sekä mahdollisuudet hyvin tuettuihin vaihto-opiskeluihin)

Hannu Hanhi

En näköjään ole jaksanut kirjoitella tulevista vaihto-opinnoistani aikoihin. Syynä varmaan se, ettei hyviä uutisia ole ollut, ja huonoista ei viitsi kirjoittaa.

Taas pääsi käymään niin kuin Hannu Hanhen elämässäni yleensä. Laiskana ja mukavuudenhaluisena olen mieluummin nauttinut kesästä, kuin käyttänyt iltapäiviäni asunnon metsästykseen netin kautta. Siitä huolimatta, että asuntotilanne tulevassa vaihtokohteessani on kuulemma toivoton ja koulun tarjoaman asunnon saanti käytännössä mahdottomuus, tuli minulle äsken sähköpostia TU Darmstadtin ERASMUS-koordinattorilta, jossa kerrottiin, että yliopisto pystyy järjestämään minulle asunnon. Kaiken kukkuraksi asunto on vielä luultavasti sillä alueella, jonne toivoin hartaimmin pääseväni.

Asioilla on näköjään tapana järjestyä, kunhan ei liikoja stressaile.

- - -

Tapsan edellisestä tekstistä muistui mieleen eräs sivusto, jonne on listattu hauskoja yhdysvaltalaislakeja. Eräässä osavaltiossa auton ajaminen nukkuessa taisi olla laitonta. Jossain toisessa ei saanut viedä leijonaa elokuvateatteriin. Hyvä tietää.

Monipuolisia yhtiöitä?

Harvoin Kauppalehdestä saa luettua artikkelia, joka saa hymyilemään. Tämän päivän artikkeli "Nokia farmariksi alentaakseen veroja" oli poikkeus.

Nokia harrastaa maanviljelyä tontillaan Yhdysvalloissa. Sattumoisin tällaisen elinkeinon harjoittaminen auttaa yritystä siinä mielessä, että se joutuu maksamaan omaisuusveroa 85 000 dollarin sijasta 95 dollaria.

Myös rahoituskonserni Fidelity Investments pitää elinkeinoelämän harjoittamisesta ja erityisesti sorkkaeläimistä. Yritys pitää maallaan 24 lehmää, jolloin yhtiö maksaa vuosittain 715 dollaria maaveroa 320 000 dollarin sijaan.

Lääkeyhtiö Hospira vuokraa paikallisviljelijältä karjaa. Viljelijän tullessa käväisemään eläimiensä kanssa Hospiran mailla, yritys joutuu maksamaan maaveroa 48 300 dollarin sijasta 288 dollaria.

On hienoa, että elektroniikka- ja lääkeyritykset ovat kiinnostuneet päätoimialojensa ulkopuolisestakin toiminnasta. Kuinkahan iso osa se mahtaa olla jokapäiväistä toimintaa tai yritysten pidempää strategista suunnittelua?

Facebook leviää kuin pullataikina

Facebook – tuo MySpacen valta-asemaa uhkaava sosiaalinen verkosto on kovaa vauhtia leviämässä myös suomalaisten opiskelijoiden keskuuteen. Kun vielä puoli vuotta sitten Facebook-tilejä oli Suomessa käytännössä vain niillä, jotka olivat olleet ulkomailla - usein Atlantin takana - opiskelemassa, voi tili tänä päivänä löytyä lähes keneltä tahansa.

Vaikka leviäminen opiskelijoiden keskuudessa on ehkä rivakinta, alkaa Facebookkailijoita löytymään myös yritysmaailman piireistä. Esimerkiksi Kauppalehden henkilökunnalle löytyy verkostosta jo oma ryhmä. Maailmalla ilmiö on jo todella merkittävä. Muun muassa Siemensin henkilökunnasta kuulemma 6000 käyttää Facebookia kansainvälisen yhteistyön välineenä. Spekulointia on myös siitä, missä määrin Facebookia käytetään hyödyksi rekrytoinnissa.

Wikipedia osaa kertoa, että (ilmeisesti Yhdysvalloissa) Facebook-profiili löytyy 85 prosentilta tuettujen korkeakoulujen opiskelijoista. Alunperin Harvardin yliopiston opiskelijoille suunnattuna yhteydenpitotyökaluna liikkeelle lähtenyt Facebook oli viime syksynä edennyt siihen vaiheeseen, että sen käyttö sallittiin käyttäjien pyynnöstä kenelle tahansa, jolla on voimassa oleva sähköpostiosoite.

Ilmeisesti Facebook on peitonnut kansalliset kilpailijansa melko vaivattomasti. Suomessa merkittävin kilpailija taitaa olla Sulakkeen omistama IRC-Galleria, joka kuitenkin teinimaineensa johdosta vetoaa hieman nuorempaan käyttäjäkuntaan. Täytyy siis vain odottaa ja katsoa, milloin Facebookista tulee Suomessakin ilmiö josta kaikki puhuvat.

Juhlinta alkaa!

Koulujen alku on edessä ja tuleva syksy tarjoaa taas valtavan määrän "tärkeitä ja hyvin perusteltuja syitä" opiskelijajuhlien järjestämiseen. Etenkin uusille opiskelijoille voi bileiden määrä tulla pienoisena yllätyksenä. Seuraavat syyt juhlia ovat kokeilemisen arvoisia:

• Bordelli ja Smökkibileet
• Oikosulkumoottori
• Kemistikillan kaikki juhlat
• Sikajuhlat
• Kiltojen Sitsit

Kuva vuoden 2006 bordellin (juhla) lipunmyyntijonosta.

Mistä nipistää?

Energiateollisuus ry:n mukaan sähkönkäyttö lisääntyi Suomessa viime vuonna reilut kuusi prosenttia edellisvuodesta. Mauri Pekkarinen (kesk.) kertoo Kauppalehdessä haluavansa pysäyttää jatkuvan sähkönkäytön kasvun.

Miten tavallinen kuluttaja voisi asiaan vaikuttaa?

Helsingin energian "sähkölaitteiden kulutuslukuja" -taulukosta selviää nykyisellä sähkönhinnalla kodin sähkölaitteiden käytön vaikutus kuluttajan lompakkoon.

Koska kodissani ei ole kiuasta, taulutelevisiota, kuivauskaappia, lisälämmitintä eikä sähköllä toimivaa pyyhekuivainta, tuntuu selkeiden säästöjen löytäminen tällä tavoin vaikealta. Myöskään oman imurointi vuoron lopettamisen perustelu tyttöystävälle on hieman vaikeaa, koska vuositasolla tämä tuo vain neljän euron säästön (1h/vko).

Onneksi sähköstä yli puolet menee teollisuuden tarpeisiin ja vain noin neljäsosa sähköstä käytetään koti- ja maatalouksissa.

Joten eiköhän heitetä pallo teollisuuden edustajille!

Vamos a Espana?

Vielä kerkeää tehdä päätöksen viettää tulevan kevään muualla kuin Suomessa. Teknillisen korkeakoulun opiskelijoille hakuaika kevään vaihtopaikkoihin umpeutuu lokakuun alussa. Muissakin kouluissa taitaa olla mahdollista miettiä viimeiseen asti ulkomaille lähtöä.

Matkakertomuksia lukiessa on vaikeaa olla innostumatta lähdöstä. Vaihtoehtoja on useita ja taloudelliset tuet koululta ovat hyviä. Erityisen hienoa on se, että päätöstä ei tarvitse tehdä vuotta etukäteen, jolloin elämäntilanne ja intressit kerkeävät tässä hektisessä maailmassa muuttua useaan kertaan. Syyskuun viimeisenä päivänä voi siis tehdä päätöksen lähteä siitä neljän kuukauden kuluttua haluamaansa kohteeseen.

Itselleni kiehtovimpia yliopistoja ovat Universidad Politécnica de Valencia UPV Valenciassa ja Universidad Autonoma de Madrid Madridissa. Nyt on siis kaksi kuukautta aikaa hoitaa asiat lähtövalmiuteen, jos näihin kouluihin päädyn hakemaan.

Toista euroa tunnilta

Tapsan kanssa tuli kerran kahvipöydässä puheeksi TV-maksut. Kuulumme molemmat siihen ryhmään, jolle TV:n katsominen on enemmän sattuman kauppaa kuin määrätietoista toosan eteen hakeutumista. Omalla kohdallani TV:n katselu jää korkeintaan pariin tuntiin viikossa.

Suhdelukuja miettiessä tuntuu turhauttavalta maksaa reilut 200 euroa vuodessa alle parinsadan tunnin TV:n töllötyksestä. Tuntihintaa kertyy siis reilun euron verran. Opiskelijan rahapussiakin tuo rokottaa jo melkoisesti, eikä ihme, että opiskelijoita pitää patistaa maksamaan lupamaksunsa teekkarikalenterin takakantta myöten.

Toisaalta, en kyllä keksi mitään toimivampaakaan ratkaisua poliittisesti ja kaupallisesti riippumattoman TV-tarjonnan takaamiseksi. Jos Ylen käytöstä veloitettaisiin suoraan, esimerkiksi korttidigiboksin avulla, ei maksuja varmaankaan kertyisi riittävästi korkeatasoisen ohjelmatarjonnan ylläpitämiseksi. Keskivertosuomalainen jättäisi luultavasti Ylen katsomiset sikseen, tyytyen mielellään kaupallisten kanavien ilmaiseen tarjontaan, jos ei jo nyt tee niin.

Spekulointia kaikki tyyni, mutta faktaa taitaa kuitenkin olla se, että toimivia esimerkkejä vaihtoehtoisista menettelytavoista on muista maista vaikea löytää. TV-maksut ovat edelleen vallitseva käytäntö Euroopassa. Ainoa mieleeni juolahtava helpotus opiskelijoiden tilanteeseen olisi väestöryhmäkohtainen hinnoittelu, erillisine opiskelija- ja varusmies- ja eläkeläishintoineen.

Sähköpaloja paljon vai suhteellisen vähän?

Kuten aina puhutaan, niin sähköä on kaikkialla ja ilman sitä ei yhteiskunta voisi toimia niin kuin se nyt toimii. Tavallisen maallikon ei tarvitse juuri sähköstä murehtia. Se tulee ja sitä kuluu. Ainoastaan sähköyhtiöiden laskut osoittavat sitä käytetyn. Mutta itse sähkö on näkymätöntä.

Onnettomuuksien valossa näin ei kuitenkaan ole. TUKESin onnettomuustietorekisterin mukaan vuonna 2006 tapahtui 344 onnettomuutta, joissa kuoli 28 henkilöä. Näistä 24 menehtyi sähköpaloissa! Sähköpaloja rekisteröitiin yhteensä 1114 eli noin kolme paloa päivässä.

Luvut ovat suuria. Vai ovatko?

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on kotitalouksia 2 415 000. Oletetaan, että 70 prosentilla näistä löytyy liesi/uuni yhdistelmä (suurin sähköpalojen aiheuttaja, 30 %). Tällöin potentiaalisia syttymiskohteita löytyy 1 690 500 kappaletta. Jos tämä jaetaan vuoden päivillä (365) niin saadaan lähes viisi tuhatta ERI taloutta vuoden jokaiselle päivälle, jossa liesi saattaa jäädä päälle.

Eli jos liedestä/uunista syntyviä sähköpaloja on vuodessa n. 335 kappaletta, tarkoittaa se, että noin joka viidestuhannes kotitalous unohtaa lieden päälle, josta seurauksena on tulipalo. Sitten jos miettii kuinka monelle meistä on joskus unohtunut liesi/uuni päälle joksikin aikaa, niin tulee tunne, että onkin käynyt tuuri kuinka vähän sähköpaloja syttyykään suhteessa potentiaalisiin sytyttäjiin.

Oli niin tai näin jokainen onnettomuus on liikaa. Sähköpalojen ennaltaehkäisyssä pitäisi minimoida kaikki inhimillisten unohdusten/virheiden mahdollisuus, esimerkiksi palovahdein.
Lue atikkeli -Yli 80% sähköpaloista on ehkäistävissä

Kajakki, Kolumbia, kesäloma;

Parin viikon takaisella Nuuksion-reissulla satuin törmäämään erääseen kolumbialaismieheen, joka paraikaa suorittaa työharjoitteluaan suvisuomessa. Tekniikan akateemikko hänkin. Vaihdoimme numeroita, ja tänään hän on tulossa mukaan kajakkiretkelle juhlistamaan erään kaverini syntymäpäivää. Illalla kai lähdetään ihmettelemään Helsingin yöelämää.

Ulkomaalaiseen on helppo tutustua; sattumalta luonnonpuistossa tavatun suomalaisen kanssa olisi pelkästään outoa sopia yhteistä menoa. Toisaalta, eri kulttuureista ja maailmankolkista tulevilla on luonnollisesti paljon enemmän tarjottavaa toisilleen, kuin saman maan samanlaisilla asukeilla. Nyt saan kaiken lisäksi harjoitella parin viikon Meksikon-matkalla oppimiani espanjankielentaitoja.

- - -

Tänään alkaa myös kahden viikon kesäloma. Mökki, Englannin maaseutu ja oma sohva tulevat ainakin suunnitelmien mukaan tutuiksi. Enkä anna sen masentaa, että aurinko meni pilveen ja sääennusteet synkkenivät.

Ilta-aurinko

Yksi hienoimmista asioista kesässä on lämpimien ja aurinkoisten päivien lisäksi illat. Tänään alkaa kolmen viikon loma, jonka aikana illoista voi alkaa nauttimaan todenteolla, koska seuraavana aamuna ei ole enää kiire mihinkään.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan aurinko laskee Hämeenlinnassa 22.55 ja nousee kolmen jälkeen. Toivottavasti se myös suvaitsee lämmittää kunnolla seuraavien viikkojen aikana.

Yrittäjää laiminlyödään

Hyvä ystäväni on todella yrittäjähenkinen ja hän on jo pidemmän aikaa järjestänyt omin voimin kansallisessa mittakaavassa erittäin suurta harrastejalkapalloilun tapahtumaa. Hän on halunnut luoda tapahtuman, joka olisi avoin kaikille urheilun ja jalkapallon ystäville, ilman mitään suurempia sitoumuksia ihmisten harrastaa lajia.

Suomen Palloliitto on kuitenkin ajanut asiaa alas koko kevään ajan vedoten mitä ihmeellisimpiin selityksiin. Lopulta he onnistuivat tavoitteessaan ja saivat yli tuhat harrastefutaajaa jäämään ilman yhtä heidän kesän kohokohtaa.

Kaikki tämä vain siitä syystä, että he haluavat pitää jokaisen tämän tyyppisen tapahtuman omissa hyppysissään, eikä kukaan ulkopuolinen saa tulla heidän ”apajilleen”. Uskomatonta, kun ottaa vielä huomioon, että Palloliitto nauttii Suomen Valtion tarjoamaa merkittävää avustusta, joka oli noin 1,5 miljoonaa euroa kuluvana vuonna!

Toivottavasti Palloliitto ei pääse pälkähästä, vaan ottaa vastuun ja hyvittää vääryydet ystävälleni sekä tapahtumaan ilmoittautuneille yli 90 joukkueelle.

Lue lisää aiheesta Helsingin Sanomien verkkoliitteestä.

Onko vihreys valttia?

Greenpeace on taas julkaissut vertailun maailman 14 johtavan elektroniikkavalmistajan ympäristöystävällisyydestä. Neljännessä raportissa maamme T&K veturi Nokia on kolmatta kertaa kärkisijalla.

Tässä yhteydessä ympäristöystävällisyyttä mitataan tuotteiden valmistuksessa käytettyjen haitallisten kemikaalien määrällä ja yritysten kierrätystoiminnan ja sen raportoinnin perusteella. Myös asetetut tavoitteet vaikuttavat.

Apple - tuo toisinajattelijoiden suosikkityökalu - on vihdoin kavunnut pahannäköiseltä jumbosijaltaan sijalle 10. Kyseessä onkin valmistaja, jonka koneen ensiksi kuvittelisin vihreän maailmanpelastaja-aktivistin työpöydälle. Ehkä olen ollut väärässä, tai sitten toisinajattelun ja erilaisuuden mentaliteetti on tärkeämpi valttikortti, kuin se samanhenkisten usein arvostama vihreys.

Pakkokesäloma

Viimeistä vuottaan voimassa olevat tiukat tulorajat synnyttävät yhden positiivisen ongelman, pakkokesäloman. Tulorajojen ylittyessä nykyään niin helposti, ajaa se nuoret opiskelijat palkattomalle kesälomalle ja vielä hyvällä omatunnolla.

Koska tienata ei saa liikaa, niin lomaa on pidettävä vaikka se kuinka näin kesä aikaan harmittaa. Täytyy tietysti muistaa, että tällainen positiivinen ongelma ei suinkaan siunaannu kaikille. Loma mahdollisuudet riippuvat suurelta osin työnantajasta ja kyseessä olevan alan toiminnasta.

Meille on sattunut tässä suhteessa tuuria. Sähköurakoitsijoiden itse ollessa lomilla pääosin heinäkuun, tarkoittaa se myös toimistossamme hiljentyvää aikakautta.

Eli ei kai auta muuta kuin lähteä ”ansaitulle” lomalle, kun oikeastaan muutakaan ei voi.

The Man Machine

Poden tällä hetkellä varmaan jonkinlaista sähköteekkariuteen liittyvää identiteettikriisiä, sillä pyrin jatkuvasti löytämään itsestäni ja toiminnastani asioita jotka yhdistäisivät minut tuohon opintoalaani.

Tulos ei ole ollut kovin rohkaiseva, mutta ainakin musiikin osalta huomasin voivani pitää itseäni jonkin sortin ”sähkömiehenä”. Soitanhan sentään sähkökitaraa, ja levykokoelmastani ehkä 5 % on elektronista musiikkia. Täytyy kuitenkin myöntää, että olen viimeaikoina huomannut tarttuvani herkemmin akustisen kitaran, kuin sähkökepin varteen. Näin ei millään olisi voinut käydä kolme vuotta sitten. Yrittääkö alitajuntani kenties viestittää, että kohtaloni on siirtyä täyspäivähankenilaiseksi?

Ei. En voi hyväksyä sitä. Kerran sähköteekkari, aina sähköteekkari… vai miten se nyt meni?

- - -

Kun tuo elektroninen musiikki nyt tuli puheeksi, voisin suositella kaikille kokeiluhenkisille ainakin seuraavia, enemmän tai vähemmän kokeellisen musiikin virtuooseja: Autechre, Bogdan Raczynski, Coil, Merzbow, Psychic TV, Röyksopp, Ulver. (Linkit Youtube-videoihin.)

Yli kaikkien muiden kohoaa sähköisyydessä kuitenkin 1970-luvun Kraftwerk, joka muun muassa kappaleillaan Ohm Sweet Ohm, The Robots ja It's More Fun to Compute innostaisi humanistinkin harrastamaan piirianalyysiä.

Mitkä ihmeen arvosanat?

Sain vihdoin viimeiset tulokset kevään tenteistä. Arvosanat, joiden painotettu keskiarvo tällä kertaa oli 1,25, eivät todellekaan ole mairittelevia. Syytän siitä tenttiviikkoon osunutta poskiontelotulehdusta. Hyvä silti, että pääsin läpi.

Toisaalta keskiarvolla ei enää taida olla mitään merkitystä, sillä ainoa taho, jonka olen huomannut katsovan keskiarvoja on TKK:n kansainvälisten asiain toimisto vaihtostipendejä myöntäessään. Ja vaihtostipendin olen jo saanut. Työnantajiakin on mistä valita, ja jos se yksi kymmenestä pitää opintosuoritteen keskiarvoa tarkastamisen arvoisena, ei kyseinen työantaja varmaan ole minua varten.

Sitä paitsi, jos karjanhoitoa opiskellut maanviljelijä on Suomen rikkain mies, ja oikeustieteen kandidaatti maamme Bob Dylan, voisi äkkipäinen päätellä, että koulutuksella ei ole väliä. Ei ainakaan kovin suurta.

Ei kokkoa tänä juhannuksena

Nonii, nyt on liput ja laput Pyhä-Luoston matkalle hankittu! Murkinat on ostettu ja rinkkaa pakkailtu. Huomenna töiden jälkeen lähtee yöjuna kohti Rovaniemeä.

Tarkoituksena on siis viettää erilainen juhannus Lapin tuntureita kipuillessa. Paluu Helsinkiin ajoittuisi maanantaiaamuun, joten töihin meno saattaa hieman myöhästyä normaalista. Onneksi on joustava työnantaja.

Retken kuin retken suunnitteluun voin lämpimästi suositella Luontoon.fi nettisivuja. Sieltä löytyy muun muassa kattavasti tietoa Suomen kansallispuistoista, ja rautalangasta väännettyä yleisasiaa kaikesta erämatkailuun liittyvästä. Reitti- ja juomavesitiedot, varuste- ja ruokalistat sekä kulkuyhteysohjeet ovat ainakin tulleet tarpeeseen.

Keli on säätietojen mukaan poutainen ja kirkas. Nyt saa vaan toivoa, että matkakumppanina toimiva tyttöystävä pysyy koko matkan yhtä aurinkoisena.

Tasa-arvo ei ole yltänyt arvonimiin

Tasavallan presidentti on myöntänyt vuodesta 1918 lähtien arvonimiä reilut 12 000 kappaletta. Näistä vain 885 nimeä on siunaantunut kauniimmalle sukupuolelle. Ihme onkin ettei tästä ole nostettu vielä meteliä julkisuudessa.

Arvonimien saaminen ei ole halpaa puuhaa ainakaan niitä esittäneille tahoille. Lentokapteenin status kustantaa 330 euroa, kalatalousneuvos 6200 euroa ja vuorineuvoksesta joutuu pulittamaan veroja yli 48 000 euroa.

Miksi niin vaikeaa olla esillä?

Työnpuolesta lehtijuttuja ja artikkeleita kirjoittaessa tulee ihmeteltyä suomalaisten epäilevää asennetta julkisuuteen, edes pieneen sellaiseen. Olen ymmärtänyt, että tätä ilmenee etenkin sähköalalla, joka nimenomaan eniten kaipaisi hyvää markkinointia ja julkisuutta.

Joidenkin pienten yritysten edustajien luulisi olevan innoissaan jos heille tulee mahdollisuus päästä alan lehteen lyhyehkön artikkelin kautta. Kuitenkin jotkut pitävät tätä turhanpäiväisenä ja toteavat, että miksi heistä pitäisi juttu tehdä, eiväthän he ole mitenkään erikoisia.

Jos minulla olisi vaikkapa Sottungan kunnassa (muuten Suomen pienin kunta) toimiva sähköurakointiliike ja minulta kysyttäisiin halukkuutta esitellä yritykseni toimintaa esimerkiksi kuukausittain ilmestyvässä Sähkömaailmassa, niin olisin enemmän kuin innoissani kertoessani heille yrittäjyydestä ja sähköalan markkinoista Ahvenanmaalla, vaikka niissä ei olisi tippaakaan mitään erikoista.

Taannoin yksi sähköasentaja opiskelija vastasi hieman arastellen kysymykseeni hänen haastattelumahdollisuudestaan, että eipä tuo taida kannattaa, kun löydät varmaan jonkun mielenkiintoisemmankin henkilön kuin minä. Onneksi hän lopulta ymmärsi, että mitään Idols-tähteä en ole etsimässä, vaan aivan tavallista suomalaista, joka kiinnostaa aivan tavallisia suomalaisia.

Onaniemi?

Löysin Polyteekkari-lehden sivuilta valaisevan artikkelin:

Silloin nauroin teekkarimiehelle - Tytöt kertovat mikä teekkaripojissa naurattaa niin paljon

Hauskaa, mutta totta.

Pakoon töitä, koulua ja sähkövempaimia

Vietin viikonloppuna yön nuorisojärjestöni kanssa Nuuksion kansallispuistossa. Luonnossa ruoka maistuu, ja vaikka lepoa ei tulisi kuin muutama tunti yössä, on olo kotiin tullessa ihmeen rauhallinen ja stressitön.

Nyt, eräkärpäsen puraistua suunnittelen jo kunnon vaellusreissua pohjoissuomeen. Juhannuksena olisi kiva lähteä vaikka Pyhä-Luoston kansallispuistoon pariksi päiväksi maisemia katselemaan. Lähtö riippuu monista tekijöistä, joista vähäisin ei taida olla junalippujen saatavuus.

Vaikka sanotaan, että ulkona pitäisi varoa kylmää säätä ja vilustumista, tuntuu minusta aina siltä, että metsäreissulla nuha kuin nuha häviää taivaan tuuliin. Viimeviikolla tuntui painetta poskionteloissa, ja pelkäsin jo että se kuukaudentakainen tulehdus on palaamassa, mutta tuo tunne hävisi kuin ihmeen kaupalla laavussa vietetyn yön aikana.

Suurin uhka terveydelle taitaa varmaankin olla pölyinen sisäilma eikä niinkään se ulkona puhaltava viima. Tai sitten olen ”allerginen työlle” niin kuin viereisessä huoneessa juuri aivastellut työtoveri asian ilmaisi.

Ihanneasunnon metsästys

En ole vielä ehtinyt kunnolla paneutua asunnonhankintaan ensi syksyn ulkomaanopintoja varten. Kuten kerran mainitsin, olen kuullut, että Darmstadtista on erityisen vaikea löytää opiskelija-asuntoa. Suuri osa vaihto-opiskelijoista on kaupunkiin tullessaan vailla asuntoa, ja he joutuvat välillä viettämään ensimmäiset viikot kaverin luona tai matkustajakodissa.

En aio kärsiä tuota ankeaa kohtaloa, joten tein seuraavan kriteerilistan ja päätin tehdä töitä yötä päivää, kunnes sopiva läävä löytyy.

Ideaaliasunnon kriteerilista (tärkeysjärjestyksessä):

- Ei hometta

- Huonetoverit saksalaisia ei-tiukkapipoja

- Sijainti siellä missä tapahtuu

- Ilmainen nettiliittymä

- Vuokra olematon

- Tiskikone

Nämä kaikki on saatava. Ensimmäinen on varmaan vaikein täyttää, ja toista on etukäteen vaikea tarkistaa. Yllämainittujen lisäksi en oikeastaan tarvitse mitään.

Sähkön sinistä

Tähän mennessä on tuntunut siltä, että olemme olleet vain jonkun blogin kirjoittajia. Tämä sen takia, että emme olleet blogimme luomisprosessissa mukana. Sen hoiti nimittäin ihana ex-esimiehemme Mari. Tänään päätimmekin tehdä sivustamme meidän näköisemme.

Pohdimme Jonin kanssa blogimme eri taustavaihtoehtoja sekä sen ulkoasua kokonaisuudessaan. Yksi tausta koostui isoista vihreistä palkeista, jotka loivat luonnonläheisen ympäristön. Tajusimme, että tämän täytyi kuulua Maatalous-metsätieteellisen opiskelijoille. Toisessa vaihtoehdossa esiintyi vanhanajan tekstiä sekä huolitellun tarkkaa ruskeaa rajausta reunaviivoissa. Tämäkään ei tullut kyseeseen, koska emme halunneet varastaa ”oikislaisten” blogipohjaa.

Seuraavat eteemme tulleet vaihtoehdot olivat väritykseltään liian raskaita tai liian räikeitä, pääosin täysin mitäänsanomattomia. Etsimme raikasta, piristävää ulkoasua, joka kuvaisi tekniikkaa ja sähköä, mutta ei kuitenkaan sillä tavanomaisen korrektilla ulkoasulla. Tämän takia päädyimme edessänne näkyvään muottiin.

Nykyäänhän on niin, että sisältö on vain osa menestyvää konseptia. Ulkonäkö on se toinen, ja välillä jopa tärkeämpi osa. Tämä monesti sähkön markkinoinnissa unohdetaan.

Säätöä

Tänään (maanantaina) olisi ollut analogisen säädön tentti. Jätin käymättä, sillä yhden viikonlopun epämäärätietoinen lukeminen ei riittänyt herättämään läpipääsytoiveita. Kesällä, hellesäiden ja työn lomassa on harvinaisen vaikeaa piiskata itseään nopeaa oppimista edellyttävään teholukemiseen.

Sain kuitenkin äsken kuulla että tämän päivän tentti oli aikaisempia vaativampi, ja että läpipääsy nykyisillä tiedoillani olisi ollut käytännössä mahdotonta. Hyvä siis, että jäin töihin ja tienasin iltapäivän palkan, joka muuten olisi jäänyt työnantajan pussiin.

- - -

Outoa, miten nyt kesälläkin, kun pitäisi töiden jälkeen olla aikaa nauttia auringosta ja ennen kaikkea pelkästä olemisesta, olen onnistut järjestämään itselleni ohjelmaa käytännössä aamukuudesta iltakymmeneen. Viimeviikolla ainoa vapaa ilta oli se kun makasin vatsataudista kipeänä sängyssäni. Silloinkin olisi ollut ohjelmaa. Nyt taas tuntuu siltä että minuuttiaikataulu sanelee tekemiseni ensi maanantaihin asti. Mikä neuvoksi?

Kaksi pyörää vaihtui kahdeksaan

En hypännyt viikonloppuna pyörän selkään. Idea kuivui lähinnä siihen, kun tajusin kuinka aikaisin olisi lauantaina herättävä, jotta pääsisin perille edes kohtuulliseen aikaan. En pidä silti itseäni laiskana.

Lauantaina rullaluistelin päälle kaksikymmentä kilometriä, jonka jälkeen voimat/into loppuivat, ja matkasin loppumatkan kotiin bussilla. Sunnuntaina puolestaan löin 18 väylää golfpalloa Ringside Golf:ssa. Näillä lyöntitaidoilla golfin voi laskea kovaksikin urheiluksi. Reippaasti toistasataa lyöntiä kuluneen nelituntisen rupeaman jälkeen hiki todellakin virtaa.

Tajusimme muuten Jonin kanssa tänään kahvitauollamme sen, että ensimmäinen ”sähkö” –sanan sisältävä kurssi on edessämme tulevana syksynä (4. vuosi), sekin tosin vapaaehtoinen.

Energian juhlaa

Katsellessa tulevan viikonlopun säätiedotuksia unohtuu takana ollut tuskallisen pitkä ja pimeä talvi. Vaikka viime talvenakaan ei kovin kylmä ollut, niin jatkuva pimeys on vaan masentavaa.

Tuntuu, että henkilökohtaisen energian määrä on suoraan verrannollinen päivässä olevan valoisan ajan pituuteen. Tällä hetkellä valoisuuden vallitessa lähes kellon ympäri tuntuu siltä, että energiaa riittäisi mihin vaan. Tekisi mieli olla jatkuvassa liikkeessä.

Tulevaksi viikonlopuksi suunnittelenkin pyöräreissua Hämeenlinnaan. 020202:n reittipalvelu antoi matkan pituudeksi 102,2 kilometriä. Kävellen ohjelma arvioi aikaa menevän hieman päälle 19 tuntia. Pyörällä tuskin kolmasosaa siitä.

En vain ole polkenut pyörää neljään vuoteen ja epäilen, että takalistoni kipukynnys ei ole riittävä tuolle matkalle. Saa nähdä, riittääkö energia hyppäämään pyörän selkään vai pitäisikö sittenkin valita vain aurinkotuoli ja Leppävaaran range.

Hyviä uutisia

Perjantaina tuli kirje Technische Universität Darmstadtista, jossa luki että minut on hyväksytty Erasmus vaihto-opiskelijaksi kyseiseen yliopistoon. Olin kyllä melko varma, että hyväksyntä tulee, mutta onhan tuo helpotus tietää, että varmasti on menossa. Nyt voisi siis alkaa etsiskelemään sitä asuntoa ja kirjoittelemaan rutkakaupalla stipendihakemuksia.

Toinen hyvä uutinen on, että läpäisin vihdoin erään tylsimmistä kursseista, johon olen TKK:lla osallistunut. Kyseessä oli matematiikan peruskurssi S2, ja arvosanaksi sain sen matalimman mahdollisen. En ymmärrä miksi matematiikka, vaikka se usein niin vaivattomasti sujuukin, ei kiinnosta pätkän vertaa. Ainoa hyvä puoli matematiikan kursseissa on, että pienellä työmäärällä saa ison kasan opintoviikkoja.

Olen saanut kunnian auttaa Norjan kuninkaan, Harald V:n, Suomen vierailun järjestelyissä, ja ajattelin sen kunniaksi nyt lähteä katsomaan itselleni uutta kravattia. Kirkkaanvihreä olisi hyvä väri.

Aiheen vierestä

Teoriani on, että kun blogissa käsittelee tarpeeksi leveästi aiheita, niin se löytyy helpommin googlesta, ja täten siitä tulee suositumpi.

Pitää siis vaan rohkeasti kirjoittaa kaikesta ja kaikista, ja tietenkin muodon vuoksi leipoa mukaan vähän sähköön liittyvää juttua. Eihän sähköteekkarin blogi voi käsitellä pelkästään teenjuontia ja rockmuusikoita. :)

Yllämainituista syistä kerron nyt Jouni Mömmöstä.

Jouni Mömmö oli suomalainen kulttimuusikko, joka soitti sähkökitaraa ja kirjoitti niin kauniin melankolista sävelmää, ettei siitä ole itku kaukana. Liiaksikin pullakahveilla istuneen sähköurakoitsijan näköinen mies sairasti oman sanansa mukaan kaikkea maanisdepressiivisyydestä ja liikalihavuudesta Hassis-psykoosiin ja jakomielitautiin. Kun muu bändi oli unohtanut itsenä ilosaarirokin olut-telttaan keikan ajaksi ei Jounilta mennyt sormi suuhun, vaan hän soitti ja lauloi lavalla yksikseen. Jouni kuoli lääkkeiden itse aiheutettuun yliannostukseen 1991.

- - -

Aiheen vierestä voin ilokseni kertoa että minäkin läpäisin tuon, tässä blogissa perusteellisesti vatvotun c-ohjelmoinnin tentin kuin ihmeen kaupalla. Pisteitä tuli jopa enemmän kuin olisi tarvinnut.

Sain kuitenkin eilen harmikseni tietää, että hyvä ystäväni, joka on minua valovuosia parempi c-ohjelmoija ei ollut toisella yrittämälläkään läpäissyt tenttiä. Ikävä ajatella, että tentit, joiden pitäisi toimia tiedon mittareina, usein mittaavat vähintään yhtä paljon tentinkirjoitustaitoja.