Facebook leviää kuin pullataikina

Facebook – tuo MySpacen valta-asemaa uhkaava sosiaalinen verkosto on kovaa vauhtia leviämässä myös suomalaisten opiskelijoiden keskuuteen. Kun vielä puoli vuotta sitten Facebook-tilejä oli Suomessa käytännössä vain niillä, jotka olivat olleet ulkomailla - usein Atlantin takana - opiskelemassa, voi tili tänä päivänä löytyä lähes keneltä tahansa.

Vaikka leviäminen opiskelijoiden keskuudessa on ehkä rivakinta, alkaa Facebookkailijoita löytymään myös yritysmaailman piireistä. Esimerkiksi Kauppalehden henkilökunnalle löytyy verkostosta jo oma ryhmä. Maailmalla ilmiö on jo todella merkittävä. Muun muassa Siemensin henkilökunnasta kuulemma 6000 käyttää Facebookia kansainvälisen yhteistyön välineenä. Spekulointia on myös siitä, missä määrin Facebookia käytetään hyödyksi rekrytoinnissa.

Wikipedia osaa kertoa, että (ilmeisesti Yhdysvalloissa) Facebook-profiili löytyy 85 prosentilta tuettujen korkeakoulujen opiskelijoista. Alunperin Harvardin yliopiston opiskelijoille suunnattuna yhteydenpitotyökaluna liikkeelle lähtenyt Facebook oli viime syksynä edennyt siihen vaiheeseen, että sen käyttö sallittiin käyttäjien pyynnöstä kenelle tahansa, jolla on voimassa oleva sähköpostiosoite.

Ilmeisesti Facebook on peitonnut kansalliset kilpailijansa melko vaivattomasti. Suomessa merkittävin kilpailija taitaa olla Sulakkeen omistama IRC-Galleria, joka kuitenkin teinimaineensa johdosta vetoaa hieman nuorempaan käyttäjäkuntaan. Täytyy siis vain odottaa ja katsoa, milloin Facebookista tulee Suomessakin ilmiö josta kaikki puhuvat.

Toista euroa tunnilta

Tapsan kanssa tuli kerran kahvipöydässä puheeksi TV-maksut. Kuulumme molemmat siihen ryhmään, jolle TV:n katsominen on enemmän sattuman kauppaa kuin määrätietoista toosan eteen hakeutumista. Omalla kohdallani TV:n katselu jää korkeintaan pariin tuntiin viikossa.

Suhdelukuja miettiessä tuntuu turhauttavalta maksaa reilut 200 euroa vuodessa alle parinsadan tunnin TV:n töllötyksestä. Tuntihintaa kertyy siis reilun euron verran. Opiskelijan rahapussiakin tuo rokottaa jo melkoisesti, eikä ihme, että opiskelijoita pitää patistaa maksamaan lupamaksunsa teekkarikalenterin takakantta myöten.

Toisaalta, en kyllä keksi mitään toimivampaakaan ratkaisua poliittisesti ja kaupallisesti riippumattoman TV-tarjonnan takaamiseksi. Jos Ylen käytöstä veloitettaisiin suoraan, esimerkiksi korttidigiboksin avulla, ei maksuja varmaankaan kertyisi riittävästi korkeatasoisen ohjelmatarjonnan ylläpitämiseksi. Keskivertosuomalainen jättäisi luultavasti Ylen katsomiset sikseen, tyytyen mielellään kaupallisten kanavien ilmaiseen tarjontaan, jos ei jo nyt tee niin.

Spekulointia kaikki tyyni, mutta faktaa taitaa kuitenkin olla se, että toimivia esimerkkejä vaihtoehtoisista menettelytavoista on muista maista vaikea löytää. TV-maksut ovat edelleen vallitseva käytäntö Euroopassa. Ainoa mieleeni juolahtava helpotus opiskelijoiden tilanteeseen olisi väestöryhmäkohtainen hinnoittelu, erillisine opiskelija- ja varusmies- ja eläkeläishintoineen.

Onko vihreys valttia?

Greenpeace on taas julkaissut vertailun maailman 14 johtavan elektroniikkavalmistajan ympäristöystävällisyydestä. Neljännessä raportissa maamme T&K veturi Nokia on kolmatta kertaa kärkisijalla.

Tässä yhteydessä ympäristöystävällisyyttä mitataan tuotteiden valmistuksessa käytettyjen haitallisten kemikaalien määrällä ja yritysten kierrätystoiminnan ja sen raportoinnin perusteella. Myös asetetut tavoitteet vaikuttavat.

Apple - tuo toisinajattelijoiden suosikkityökalu - on vihdoin kavunnut pahannäköiseltä jumbosijaltaan sijalle 10. Kyseessä onkin valmistaja, jonka koneen ensiksi kuvittelisin vihreän maailmanpelastaja-aktivistin työpöydälle. Ehkä olen ollut väärässä, tai sitten toisinajattelun ja erilaisuuden mentaliteetti on tärkeämpi valttikortti, kuin se samanhenkisten usein arvostama vihreys.

Henkistä pääomaa?

Opiskelija ei ole köyhä. – Tuolla otsikolla T-Lehteen kirjoitettu, Teknillisen Korkeakoulun tuotantotalouden professori Paul Lillrankin kolumni, on herättänyt lukijoissa melkoista kärhämää. Suosittelen ehdottomasti kolumnin ja myös linkin takaa löytyvien kommenttien lukemista.

En tiedä onko tekstin pääpointtina sorsia sosiaalidemokratiaa vai sosiaalituen varassa eläviä, mutta ilmiselvä suvaitsemattomuus ja mustavalkoinen maailmankatsomus siitä ainakin huokuvat.

Lillrankin kirjoituksista saa sen käsityksen että vauraassa yhteiskunnassa ei materiaalista köyhyyttä ole, tai ainakin että sellainen poikkeuksetta johtuu ns. henkisestä köyhyydestä. Vaikea uskoa että syrjäytyneisyys ja sosiaaliset ongelmat katoaisivat koulujen ”kuria ja järjestystä” lisäämällä tai taloudellisin kannustimin. Silloin kun elämä potkii persuksille ja kunnolla, eivät talouspolitiikan porkkanat oikein jaksa hetkauttaa.

Opiskelijan hankkima henkinen pääoma saattaa tilanteesta riippumatta maksaa itsensä takaisin opiskelun jälkeen, mutta käsitys siitä, että maksu aina tulisi aineellisessa muodossa taitaa olla haave. Monen on tyytyminen pelkkään henkiseen pääomaan jonka rahallinen realisointi saattaa osoittautua mahdottomuudeksi. Silloin tonnikalalinjaa joutuu jatkamaan aikuisenakin.