Tapsan kanssa tuli kerran kahvipöydässä puheeksi TV-maksut. Kuulumme molemmat siihen ryhmään, jolle TV:n katsominen on enemmän sattuman kauppaa kuin määrätietoista toosan eteen hakeutumista. Omalla kohdallani TV:n katselu jää korkeintaan pariin tuntiin viikossa.
Suhdelukuja miettiessä tuntuu turhauttavalta maksaa reilut 200 euroa vuodessa alle
parinsadan tunnin TV:n töllötyksestä. Tuntihintaa kertyy siis reilun euron verran. Opiskelijan rahapussiakin tuo rokottaa jo melkoisesti, eikä ihme, että opiskelijoita pitää patistaa maksamaan lupamaksunsa teekkarikalenterin takakantta myöten.
Toisaalta, en kyllä keksi mitään toimivampaakaan ratkaisua poliittisesti ja kaupallisesti riippumattoman TV-tarjonnan takaamiseksi. Jos Ylen käytöstä veloitettaisiin suoraan, esimerkiksi korttidigiboksin avulla, ei maksuja varmaankaan kertyisi riittävästi korkeatasoisen ohjelmatarjonnan ylläpitämiseksi. Keskivertosuomalainen jättäisi luultavasti Ylen katsomiset sikseen, tyytyen mielellään kaupallisten kanavien ilmaiseen tarjontaan, jos ei jo nyt tee niin.
Spekulointia kaikki tyyni, mutta faktaa taitaa kuitenkin olla se, että toimivia esimerkkejä vaihtoehtoisista menettelytavoista on muista maista vaikea löytää. TV-maksut ovat edelleen vallitseva käytäntö Euroopassa. Ainoa mieleeni juolahtava helpotus opiskelijoiden tilanteeseen olisi väestöryhmäkohtainen hinnoittelu, erillisine opiskelija- ja varusmies- ja eläkeläishintoineen.
Suhdelukuja miettiessä tuntuu turhauttavalta maksaa reilut 200 euroa vuodessa alle
parinsadan tunnin TV:n töllötyksestä. Tuntihintaa kertyy siis reilun euron verran. Opiskelijan rahapussiakin tuo rokottaa jo melkoisesti, eikä ihme, että opiskelijoita pitää patistaa maksamaan lupamaksunsa teekkarikalenterin takakantta myöten.Toisaalta, en kyllä keksi mitään toimivampaakaan ratkaisua poliittisesti ja kaupallisesti riippumattoman TV-tarjonnan takaamiseksi. Jos Ylen käytöstä veloitettaisiin suoraan, esimerkiksi korttidigiboksin avulla, ei maksuja varmaankaan kertyisi riittävästi korkeatasoisen ohjelmatarjonnan ylläpitämiseksi. Keskivertosuomalainen jättäisi luultavasti Ylen katsomiset sikseen, tyytyen mielellään kaupallisten kanavien ilmaiseen tarjontaan, jos ei jo nyt tee niin.
Spekulointia kaikki tyyni, mutta faktaa taitaa kuitenkin olla se, että toimivia esimerkkejä vaihtoehtoisista menettelytavoista on muista maista vaikea löytää. TV-maksut ovat edelleen vallitseva käytäntö Euroopassa. Ainoa mieleeni juolahtava helpotus opiskelijoiden tilanteeseen olisi väestöryhmäkohtainen hinnoittelu, erillisine opiskelija- ja varusmies- ja eläkeläishintoineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti