maanantai 13. elokuuta 2007

Facebook leviää kuin pullataikina

Facebook – tuo MySpacen valta-asemaa uhkaava sosiaalinen verkosto on kovaa vauhtia leviämässä myös suomalaisten opiskelijoiden keskuuteen. Kun vielä puoli vuotta sitten Facebook-tilejä oli Suomessa käytännössä vain niillä, jotka olivat olleet ulkomailla - usein Atlantin takana - opiskelemassa, voi tili tänä päivänä löytyä lähes keneltä tahansa.

Vaikka leviäminen opiskelijoiden keskuudessa on ehkä rivakinta, alkaa Facebookkailijoita löytymään myös yritysmaailman piireistä. Esimerkiksi Kauppalehden henkilökunnalle löytyy verkostosta jo oma ryhmä. Maailmalla ilmiö on jo todella merkittävä. Muun muassa Siemensin henkilökunnasta kuulemma 6000 käyttää Facebookia kansainvälisen yhteistyön välineenä. Spekulointia on myös siitä, missä määrin Facebookia käytetään hyödyksi rekrytoinnissa.

Wikipedia osaa kertoa, että (ilmeisesti Yhdysvalloissa) Facebook-profiili löytyy 85 prosentilta tuettujen korkeakoulujen opiskelijoista. Alunperin Harvardin yliopiston opiskelijoille suunnattuna yhteydenpitotyökaluna liikkeelle lähtenyt Facebook oli viime syksynä edennyt siihen vaiheeseen, että sen käyttö sallittiin käyttäjien pyynnöstä kenelle tahansa, jolla on voimassa oleva sähköpostiosoite.

Ilmeisesti Facebook on peitonnut kansalliset kilpailijansa melko vaivattomasti. Suomessa merkittävin kilpailija taitaa olla Sulakkeen omistama IRC-Galleria, joka kuitenkin teinimaineensa johdosta vetoaa hieman nuorempaan käyttäjäkuntaan. Täytyy siis vain odottaa ja katsoa, milloin Facebookista tulee Suomessakin ilmiö josta kaikki puhuvat.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Otsikossa pitäis lukea kasvaa kuin pulla taikina