Valpuri on täällä tänään!

Tänään alkaa vappu, työväen ja ylioppilaiden juhlapäivä. Himottomaksi ryyppäämiseksi usein taantuva koko kansan riento on wikipedian mukaan teekkarien vuoden suurin juhlapäivä. Hyvä tietää.

Omalta osaltani teekkarikulttuuriin tutustuminen on jäänyt hieman pintapuoliseksi. Kesti esimerkiksi kaksi ja puoli vuotta ennekuin sain hankittua sen surullisen kuuluisan ja kalliin tupsulakin. Mietin pitkään jonkinlaisen protestipipon väsäämistä YO-pipon ja mustan tupsun yhdistelmästä, mutta lopulta sorruin kuitenkin painostuksen alla ja hankin lakin. Päätökseen taisi vaikuttaa se että vanhempani lupautuivat maksumiehiksi. Ei oikein hymyilyttänyt kun joku ensimmäisenä vappuna kaatoi punaviiniä upouuden lakkini päälle.

Tätäkään vappua en vietä Otaniemessä, vaan lähden Hämäläis-osakunnan Wappu-bileisiin. Tarkoitus olisi selvittää miten hämäläiset, ja muu paikalle eksynyt yliopistoväki viettävät vappuaan. Mitä luultavimmin punaviinin tahrima tupsulakki on hämäläisten talossa harvinaisuus.

Ennakkoluulot vääriä!

Haastattelin tällä viikolla ammattikoululaista, 19, joka teki minuun suuren vaikutuksen.

Ennakkoluulot olivat häntä kohtaan vahvat. Odotin hieman epävarmaa, hiljaista, tupakkasuussa myöhästyneenä tapaamiseen tulevaa koululaista, joka esittelisi itsensä nyökkäämällä päätään katsoen muualle. Sain taas kerran olla väärässä!

Nuori mies oli hieman ennen sovittua aikaa etsimässä minua rakennuksen ulkopuolelta, kun itse en (remontin takia…) löytänyt edes pääsisäänkäyntiä. Hän esitteli itsensä selvästi ja ohjasi minut koulunsa läpi kertoessaan samalla kouluntiloista. Keskustellessa hän oli selväsanainen sekä johdonmukainen. Hänestä huokui tietynlainen ilo elämään ja siihen mitä teki.

Tällainen lukion käynyt korkeakouluopiskelija ei voi muuta kuin ihailla, sitä ammattitaitoa mitä noin nuorelle, vielä opiskelijalle, oli kertynyt. Keittiöremontit olivat tulleet tutuiksi jo 15–vuotiaana. Omakotitalojen sekä kerrostalojen sähköistys oli hänelle tätä nykyä arkipäivää.

Kumpi onkaan tärkeämpää, päntätä kirjastossa 6 vuotta sähkötekniikan syviä teoreettisia totuuksia ymmärtämättä käytännöntöistä tippaakaan vai kuulua siihen työvoimaan minkä ansiosta kaikki konkreettinen valmistuu?

Camellia sinensis

Olen ryhtynyt juomaan teetä. Jätin kahvin viime syksynä ja olen pikkuhiljaa muuttunut melkoiseksi teenarkomaaniksi. Sen huomaa siitä että pussitee ei enää kelpaa, kahvi maistuu kamalalta ja hyvää oloa on vaikea kuvitella ilman vieressä höyryävää kuppia jossa lilluu vaaleanvihreitä lehtiä.

Musta tee on myös menettänyt arvonsa. Enää ei kelpaa muu kuin todella kova tavara, kuten esimerkiksi valkoinen tee, gunpowder, ja vihreät jasmiini- tai ginseng-teet. Myös eteläamerikkalainen Yerba Mate on löytänyt paikkansa sydämessäni. Se antaa vahvan hyvänolon ja pirteyden tunteen, jota en aluksi ollenkaan osannut yhdistää kyseiseen mullantuoksuiseen juomaan.

Ostin myös puutarhamessuilta paljon yrtinsiemeniä jotka laitan ulos kasvamaan ja joista voi tehdä ties mitä uniteetä. Aivan mahtavaa!

Ainoa häiritsevä asia on se että teestä on tulossa trendi, ja tuntuu siltä että melkein jokainen juo tätä nykyä vihreää teetä. En tiedä miksi se häiritsee, mutta häiritseepä kuitenkin.

Sähkön imago?

Viitaten Jonin edelliseen tekstiin, niin olen hänen kanssaan yhtä mieltä sähkön kiinnostamattomasta maineesta nuorten keskuudessa. Mielestäni sähköllä ei ole selkeää imagoa, kuten esimerkiksi tietoliikennetekniikka alat ovat saavuttaneet trendikkään ja nuorekkaan maineen Nokian avustuksella. Sähkön imago ei ole huono, vaan se on mitäänsanomaton.

Vietin viime sunnuntain Helsingin Messukeskuksessa Omakoti –messuilla, jossa markkinoimme sähköala.fi- sekä urakoitsija.fi –sivustoja. Ständillä keskustelin mukanamme olleen sähköurakoitsijan kanssa sähköalan nykyisestä imagosta ja kuinka se on muuttunut viimeisten 30 vuoden aikana. Toisin sanoen hän kertoi ja minä kuuntelin.

Sähköurakoitsijana lähes kolmekymmentä vuotta toimineena hänellä oli selkeä näkemys sähköalan radikaaliin inflaatioon. Alalta puuttuu ns. lippulaivayritys!

Sähköurakoitsija perusti urakointiliikkeensä vuonna 1980, jolloin ala oli vielä kova sana. Sähkö oli kaikkien huulilla ja sitä opiskelevat olivat korkealla nuorten keskinäisessä arvostusasteikossa. Hän sanoikin, että silloinen sähköalan yritys Strömberg oli vähän kuin Nokia nykyään. Strömbergillä töissä olevia katsottiin ylöspäin ja heitä pidettiin "kovina tyyppeinä".

Sähköala tarvitsisi jotain mediaseksikästä suurta alan toimijaa, joka imisi ja kiinnostaisi nuoria valitsemaan alakseen sähkön. Sähkön tarpeellisuus, kuten hyvin tiedämme, ei ole hävinnyt mihinkään.

Miksei sähkö kiinnosta?

Noniin! Nyt on tämäkin blogi lisätty Suomen blogilistalle. Blogeja on listalla lähes 10 000, joten joukosta on varmaan vaikea erottua. Varsinkin kun aihe on niin yleiskiinnostava kuin tässä tapauksessa.

Uusien ihmisten kanssa jutellessani olen usein huomannut, että sähkötekniikka on viimeinen asia jota kannattaa sanoa opiskelevansa. Jos tuon maagisen sanan sanoo, ja kyseinen henkilö ei sattumoisin itse ole sähköalan opiskelija tai ammattilainen, keskustelu usein latistuu siihen paikkaan. Kukaan ei oikein keksi mitään sanottavaa opintosuuntaani liittyen. Syvällisin tähän asti saamani vastareaktio on ollut: ”Onks sulla vielä paljon jäljellä?”.

Sähkö mielletään usein täysin mielenkiinnottomaksi aineeksi, jopa teekkarien keskuudessa. Eikä edes sitä osata arvostaa, että kyseessä on yksi vaativimmista (lue vittumaisimmista) aineista, joita yliopistossa voi opiskella. Kukaan ei usko vaikka miten yrittäisi selittää.

Yllä mainituista syistä olenkin päätynyt esittelemään itseni kognitiivisen teknologian opiskelijana. Todella harva tietää mistä on kyse ja vielä harvempi osaa yhdistää asian sähköön. Kertomalla opintosuunnan sijasta pääaineeni, saan käytännössä aina aikaiseksi mielenkiintoisen keskustelun.

Sillä ei ole väliä etten vielä ole lukenut ainoatakaan kurssia joka liittyisi kognitiiviseen teknologiaan.

Syksyllä saa tehdä töitä

Nyt näyttää viimein siltä, että päättäjät ovat huomanneet opiskelijoiden alhaiset tulorajat ja aikovat nostaa niitä. MTV3:n Kymmenen uutisissa (17.4.2007) esitetyssä jutussa kerrottiin tulorajojen nousevan 30 prosenttia ja opintotuen 15 prosenttia. Muutokset tapahtuvat kuitenkin aikaisintaan ensi vuoden alussa.

Erittäin iloinen olin jutussa haastateltujen opiskelijoiden mielipiteistä siitä, että tulorajojen korotus vaikuttaa heidän elämäänsä enemmän kuin opintotuen lisääminen. Itse yhdyn mielipiteeseen täysin. Pidän valtion meille tarjoamaa taloudellista tukea varsin merkittävänä. Asia minkä usein unohdamme on, että meille opiskelijoille maksetaan koulussa käymisestä ja uusien asioiden oppimisesta!

Eniten itseäni on kismittänyt juuri tulorajat, jotka käytännössä estävät työn tekemisen loppuvuoden puolella. Tulorajathan ovat verrannollisia nostettujen opintokuukausien määrään, mutta keskimäärin (9 nostettua opintotukea) opiskelijan tulorajat ovat tukikuukausilta n. 500 euroa ja tuettomilta n. 1500 euroa. Tästä nopeasti laskien päädytään siihen, että tulorajat ylittyvät helposti jo kesätöiden jälkeen. Ja tulorajojen ylittyessä on tukia maksettava takaisin.

Lyhyesti sanottuna tämä on tarkoittanut sitä, että työn tekeminen ei ole enää syksyllä viisasta. Saman rahanhan on saanut pelkästään sohvalla makoilemalla.

Henkistä pääomaa?

Opiskelija ei ole köyhä. – Tuolla otsikolla T-Lehteen kirjoitettu, Teknillisen Korkeakoulun tuotantotalouden professori Paul Lillrankin kolumni, on herättänyt lukijoissa melkoista kärhämää. Suosittelen ehdottomasti kolumnin ja myös linkin takaa löytyvien kommenttien lukemista.

En tiedä onko tekstin pääpointtina sorsia sosiaalidemokratiaa vai sosiaalituen varassa eläviä, mutta ilmiselvä suvaitsemattomuus ja mustavalkoinen maailmankatsomus siitä ainakin huokuvat.

Lillrankin kirjoituksista saa sen käsityksen että vauraassa yhteiskunnassa ei materiaalista köyhyyttä ole, tai ainakin että sellainen poikkeuksetta johtuu ns. henkisestä köyhyydestä. Vaikea uskoa että syrjäytyneisyys ja sosiaaliset ongelmat katoaisivat koulujen ”kuria ja järjestystä” lisäämällä tai taloudellisin kannustimin. Silloin kun elämä potkii persuksille ja kunnolla, eivät talouspolitiikan porkkanat oikein jaksa hetkauttaa.

Opiskelijan hankkima henkinen pääoma saattaa tilanteesta riippumatta maksaa itsensä takaisin opiskelun jälkeen, mutta käsitys siitä, että maksu aina tulisi aineellisessa muodossa taitaa olla haave. Monen on tyytyminen pelkkään henkiseen pääomaan jonka rahallinen realisointi saattaa osoittautua mahdottomuudeksi. Silloin tonnikalalinjaa joutuu jatkamaan aikuisenakin.

Yliopistoista

Pääsin eilisaamuna vihdoin tapaamaan TKK:n Erasmuskoordinaattoria. Hetken puhumisen jälkeen tuli kuitenkin selväksi ettei vaihtopaikkani muuttamisen eteen enää voi tehdä mitään. Kuulemma paikat oli jaettu vain ja ainoastaan opiskelijoiden opintomenestykseen pohjautuvan tunnusluvun perusteella, ja Graziin halunneiden joukosta oli sitten löytynyt minua parempia oppilaita. Perhana! Luin kuitenkin mieltä piristääkseni hieman vaihtokertomuksia Darmstadtin teknillisestä yliopistosta, enkä törmännyt yhteenkään jossa opiskelija olisi moittinut kyseistä kaupunkia, koulua, tai mitään muutakaan, saksalaista byrokratiaa ja kaupungissa vallitsevaa asuntopulaa lukuun ottamatta.

Huomenna olisi yritysstrategian tentti Svenska Handelshögskolanissa, jossa opiskelen TKK:n ohella. Tämä ilta on siis aikaa valmistautua, mutta aihe on onneksi mielenkiintoinen eikä luettavaakaan ole liiaksi, joten eiköhän siitä jotain tule.

Hankenin etuina TKK:hon verrattuna voisi ainakin mainita palvelujen keskittyneisyyden (kaikki opetus saman katon alla) ja hyvät luennoitsijat. Hyvä asia on myös, että suhteellisen pienen koulun oppilaista merkittävän osan oppii tuntemaan melko nopeasti, kun taas TKK:n jättikampuksella saattaa pahimmassa tapauksessa pyöriskellä koko päivän tapaamatta yhtäkään tuttua. Saa nähdä mitä ”innovaatioyliopistosta” tulee. Muotisanan innovaatio voisi puolestani ainakin heittää romukoppaan, se kun haiskahtaa jo kauaksi väkinäiseltä pätemisentarpeelta ja yliyrittämiseltä.

Ulkomaille siitä!

”TEKin selvityksen mukaan ulkomailla opiskelleet saivat nopeammin työpaikan kuin muut ja ulkomailla harjoitelleet solmivat muita useammin pysyvän työsuhteen.”
Tätä Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston opintoneuvolan sivuilta lukemaani tekstiä sokeasti uskoen olen päättänyt lähteä ulkomaille työharjoitteluun. Ajankohdaksi olen suunnitellut tulevaa syksyä ja määränpääksi yli seitsemän miljoonan asukkaan Lontoota.

Mistä palkkani tulee?

Selvittelin harjoittelun käytännön järjestelyjä hieman Teknillisen korkeakoulun Ura- ja rekrytointi palvelusta. Kansainvälisestä suunnittelusta vastannut naispuolinen henkilö opasti minua perusteellisesti hakuprosessin eri vaiheista sekä kiitti minua vielä lopuksi siitä, että olen päättänyt lähteä ulkomaille harjoitteluun. Uskomatonta!

Opiskelijalle myönnettävät taloudelliset tuet suorastaan vaativat reissuun lähtöä. Ensinnäkin koululta on mahdollista anoa apurahaa jo matkustuskustannuksiin. (Eurooppa 200 euroa). Toiseksi, jos työnantaja sattuisi olemaan pihin puoleinen eikä arvostaisi teekkareiden suunnatonta ammattitaitoa taloudellisesti riittävällä määrällä, avaa koulu kukkaron nyörejään opiskelijalle. Apurahaa myönnetään harjoittelijalle siten, että kuukauden tulot (palkka + tuki) täydennetään 840 euroon kuukaudessa (kuitenkin max.500e/kk).

Näiden lisäksi Kelalta on mahdollista hakea asumislisää harjoittelua varten, jonka suuruus taitaa olla siinä 200 euron kieppeillä per kuukausi.

Näitä kun ynnäilee niin ei voi muuta kuin ihastella järjestelmäämme ja kuinka hyvin se tukee ulkomaille lähtijöitä. Tuntuisi suoranaiselta vääryydeltä jättää tämä mahdollisuus käyttämättä. Nyt täytyy vielä toivoa, että joku haluaa palkata Suomesta tulevan edullisen teekkarin

Erasmustäti, yritys 1

Kävin aikaisempien puheitteni mukaisesti tiistaiaamuna koulun kansainvälisellä toimistolla selvittämässä syitä vaihtopapereitteni kohtaloon. Etsimäni Erasmus-ohjelman (EU:n sisäisen opiskelijavaihto-ohjelman) koordinaattoritäti oli kuitenkin vielä lomilla ja palaa kuulemma takaisin torstaina. Paikalla ollut yleistäti antoi minun kuitenkin ymmärtää, että mahdollisuuteni muuttaa jo tehtyä hakupapereiden lähetyspäätöstä ovat pienet. Taidan kuitenkin huomisaamuna käydä toimistolla, jos vaikka saisin Erasmus-tädin ylipuhuttua.

Jos ei tärppää, on minun tyydyttävä vaihtopaikkaan TU Darmstadtissa. Se on varmasti hyvä paikka, vaikka Alpit ja Itä-Eurooppa ovatkin kaukana.

Opiskelen sähköä, tarvitsenko ohjelmointia?

En voi olla tarttumatta Jonin tekstissä mainitsemaan aiheeseen c-ohjelmoinnista. Samoin kuin hän, olen kolmatta vuotta SÄHKÖä opiskeleva teekkari, joka on kärsinyt enemmän kuin tarpeeksi ei-ohjelmoivien ihmisten painajaiseksi suunnitellusta kurssista. Ihmettelenkin suuresti kyseisen kurssin tarpeellisuutta omissa opinnoissani. Suuntana luen sähkötekniikkaa ja pääaineena, tällä hetkellä, on valaistustekniikka.

Tarpeellisuudesta puhumattakaan, kurssin suurin ongelma on opettajien täydellisesti epäonnistunut mitoitus kurssiin vaadittavan työmäärän sekä siitä saatavien opintopisteiden välillä. Koska olenhan teekkari, laskelmoin hieman kurssin vaatimuksia siihen käytettävän ajan sekä siitä saatavien opintopisteiden suhteen.

Tämän c-ohjelmoinnin peruskurssin parissa, jonka laajuus on neljä opintopistettä (n. 2,5 ov), käytän kevään aikana n. 90 tuntia (ei edes luennot mukana). Tämän lisäksi tulee tunnit tenttiin valmistautumisesta. Yhteensä työmäärä on siis yhden lukukauden aikana (4 kuukautta) n. 105 tuntia neljälle opintopisteelle. Huomautukseksi vielä, että näillä työmäärillä arvosanaksi minulle tulee 0,1 tai (epäilen suuresti) 2.

Vertailuksi voisin mainita, että fysiikan peruskurssi (6 op) vaatii keskimäärin minulta 2 tuntia töitä viikossa (ei luennot mukana) 14 viikon ajan. Jos laskemme tenttiin valmistautumisen mukaan niin töitä tulee lukukauden aikana n. 45 tuntia kuudelle opintopisteelle. Edellisten kurssien kokemuksiin perustuen tulen saamaan kurssista arvosanaksi 3.

Yhteenvetona näistä voidaan vetää, että c-ohjelmoinnissa käytän reilut 26 tuntia yhtä opintopistettä kohti, kun taas fysiikassa työmäärä on alle 8 tuntia/opintopiste. Työmäärä on siis c:ssä yli kolme kertaa suurempi ja todennäköisyys, että tarvitsen tulevaisuudessa hiessä oppimiani ohjelmoinnin saloja, on pieni. Ohjelmoinnissa taistelen läpipääsystä veren maku suussa, kun taas fysiikassa kyseisillä tuntimäärillä minulla on mahdollisuus irrottautua binäärioppilaan maineestani saavuttamalla kerrankin arvosanaksi jotain muutakin kuin nollia ja ykkösiä.

Täytyy tosin muistaa, että voin tietenkin olla poikkeuksellisen huono ohjelmoimaan, mikä ei todellakaan ole mahdottomuus, mutta puskaradion kertoman tiedon mukaan en ole yksin mielipiteideni kanssa.

Toivon, että oppilaiden antamista palautteista viisastuneina tutkinto-ohjelmien suunnittelijat siirtäisivät kurssin vapaaehtoiseksi. Toinen vaihtoehto olisi, että osaston professorit tekisivät radikaaleja muutoksia niin kurssin käytännön järjestelyihin kuin sen vaatimuksiinkin.
Tulipahan tässä vuodatettua, mutta kyllä se helpotti. Toivottavasti tulevat teekkarit ja kurssin kävijät saisivat kohtuullisemman työmäärän puurrettavaksi, jotta ohjelmoinnista ei jäisi ikuista painajaista ja paskaa makua. Niin kuin joku on sanonut (en muista kyllä kuka), niin voisihan se ohjelmointi kivaakin olla.

Suolikaupunkiin vaihtoon?

En tainnut sittenkään tehdä historiaa. TKK:n kansainvälisten asioiden osastolta tuli torstaina sähköpostia, jossa kerrottiin että vaihtohakupaperini ovat lähteneet Technische Universität Darmstadtiin, Saksaan. Tämä lienee jo merkitsevä osavoitto, sillä Darmstadtiin otaniemeläisillä on kuusi vaihtopaikkaa ja papereita lähti vain kahdelta. Ihmeitä saa siis käydä, etteivät minua hyväksy. Kyseinen "suolikaupunki" oli kuitenkin hakuvaihtoehdoistani toisella sijalla, ja olin todella toivonut pääseväni Itävallan Graziin, joka oli ensimmäinen vaihtoehtoni.

Yliopistona TU Graz ei ole yhtä kovaa tasoa kuin Darmstadt, mutta siellä olisi ollut paljon kaunista luontoa ympärillä, alhaisempi hintataso, paremmat kulkuyhteydet Itä-Eurooppaan ja mikä tärkeintä, Alpit laskettelurinteineen ihan vieressä. Kuulemma päivän hiihtoreissu Alpeille, hiihtolippu ja matkat mukaan luettuna, maksaa opiskelijalle alle kolmekymppiä.

Taidan käydä tiistaiaamuna koululla selvittämässä mistä johtui ensimmäisen vaihtoehdon hylkääminen, ja voiko asialle enää tehdä mitään.

Motivaatio jäi Atlantin taakse

Vietin äärimmäisen tehottomalta tuntuneen lauantain. Neljätoista tuntia kului siihen että A) Siivosin B) Istuin vieressä ja nuokuin, kun ”kirjoitimme yhdessä” järjestöni sihteerin kanssa puolivuosikatsausta. Nuokkumisen lisäksi söin pitsaa ja pieniä suklaapatukoita. Vaikka jo voitonriemuisasti ehdin julistaa että olen palautunut Mexicon-matkasta taitaa totuus olla toinen. Motivaatio jäi sinne kaktuspelloille.

Odotan passiivisena että se palaa.

Järjestöjutusta voin kertoa, että perustimme kahden kaverin kanssa viime vuonna järjestön, jonka tarkoituksena on tukea vietnamilaisen nuorten sopeutumista ja menestymistä yhteiskunnassamme. Pääpaino on kouluikäisten nuorten valmiuksien kehittämisessä ja uravalinnoissa opastamisessa. Suuri merkitys on myös yhteisöllisyyden luomisella ja jäsenten identiteetin vahvistamisella. Idea ei ole hatusta vedetty, vaan TKK:lla opiskeleva pitkäaikainen kaverini on vietnamilaissyntyinen ja hän oli jo vuosia suunnitellut tämänlaisen järjestön perustamista. Syy puolivuosikatsauksen tekemiseen on Vantaan kaupungille lähetetty avustushakemus, johon vaaditan yhden- jos toisenlaista liitettä.

Ainoa hyvä puoli passiivisessa motivaationpuutteessa on se että tulee luettua kaikenlaista sellaista mihin muuten ei olisi aikaa. Olen viimepäivinä ehtinyt lukea Tiede-lehden edellisnumeron, tekniikan ja talouden alan ajankohtaislehtiä (jotka viimeaikoina ovat menneet suoraan paperinkeräykseen), sekä metrikaupalla Wikipedian tarjoamaa täsmätietoa täysin merkityksettömistä asioista, kuten saksalaisista schlager-artisteista ja Zapatistisesta kansallisesta vapautuksen armeijasta.

Kesätyöt loppu!

Tänään ollaan menossa Tapsan kanssa juhlimaan sitä että kesätyöt loppuivat. Viime kesän kesätyöt siis. Koko kesän oli puhe siitä, että sitten mennään juhlimaan kun työt loppuu, mutta ei ole aika oikein moiseen juhlimiseen riittänyt. Vasta nyt pääsiäislomalla otimme itseämme niskasta kiinni ja varasimme asialle aikaa. Näin kiireistä se sähköopiskelijan elämä on.

Syy yhteiseen juhlimiseen on yhteinen kesätyö. Olimme viime kesän Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n palveluksessa, ja nimemme ovat pysyneet samaisen puljun palkkalistoilla siitä lähtien. Tapsa saa tietenkin enemmän palkkaa, kun on se ahkerampi osapuoli.

Paluu arkeen

Ensimmäisen blogiviestin kirjoittaminen tuntuu vaikealta. On sellainen tunne että haluaisi kertoa vähän kaikesta, mutta ei kuitenkaan kunnolla mistään. Taidanpa tyytyä vain selostamaan hieman tämänhetkisiä ajatuksiani, ja jättämään syvemmät pohdiskelut myöhemmälle.

Olin Mexicossa pari viikkoa, ja palasin Suomeen viime viikolla. Vasta nyt tuntuu siltä että todella olen tullut takaisin myös henkisessä mielessä. Viikon päivät uinuin jonkinlaisessa horroksessa ankaran suomalaisen todellisuuden ja Mexicon aurinkorantojen ja pyramidiraunioiden välillä. Taisi olla c-ohjelmoinnin parissa vietetty viikonloppu joka vihdoin palautti maan tasalle.

C-ohjelmointikielestä voisin mainita sen verran, että jos et ole siihen tutustunut ja pidät itseäsi edes hivenen täysijärkisenä, älä myöskään tutustu! Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, ja moni muu on varmaan eri mieltä, mutta sen voin sanoa, että minkään muun kurssin parsissa ei ole harrastettu yhtä paljoa kiroilua, tunnettu yhtä paljon turhautuneisuutta ja vietetty yhtä monta unetonta yötä kuin TKK:n Automaation tietotekniikan laboratorion c-ohjelmoinnin peruskurssin parissa. Näin ainakin minun kohdallani, mutta ehkä olen vain harvinaisen tyhmä.

Kun nyt ensimmäistä kertaa kirjoittelen, voisin kertoa itsestäni sen verran että opiskelen Teknillisen korkeakoulun Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osastolla jotakin sähköön liittyvää kolmatta vuotta. Olen laittanut hakupaperit likoon ulkomaanvaihtoa varten, mutta pelkään tekeväni historiaa olemalla ensimmäinen opiskelija koulustamme, joka kolmesta hakuvaihtoehdosta huolimatta jää ilman vaihtopaikkaa. Toivottavasti edes tällä kertaa pessimisti ei pety.