Vietin äärimmäisen tehottomalta tuntuneen lauantain. Neljätoista tuntia kului siihen että
A) Siivosin B) Istuin vieressä ja nuokuin, kun ”kirjoitimme yhdessä” järjestöni sihteerin kanssa puolivuosikatsausta. Nuokkumisen lisäksi söin pitsaa ja pieniä suklaapatukoita. Vaikka jo voitonriemuisasti ehdin julistaa että olen palautunut Mexicon-matkasta taitaa totuus olla toinen. Motivaatio jäi sinne kaktuspelloille.
Odotan passiivisena että se palaa.
Järjestöjutusta voin kertoa, että perustimme kahden kaverin kanssa viime vuonna järjestön, jonka tarkoituksena on tukea vietnamilaisen nuorten sopeutumista ja menestymistä yhteiskunnassamme. Pääpaino on kouluikäisten nuorten valmiuksien kehittämisessä ja uravalinnoissa opastamisessa. Suuri merkitys on myös yhteisöllisyyden luomisella ja jäsenten identiteetin vahvistamisella. Idea ei ole hatusta vedetty, vaan TKK:lla opiskeleva pitkäaikainen kaverini on vietnamilaissyntyinen ja hän oli jo vuosia suunnitellut tämänlaisen järjestön perustamista. Syy puolivuosikatsauksen tekemiseen on Vantaan kaupungille lähetetty avustushakemus, johon vaaditan yhden- jos toisenlaista liitettä.
Ainoa hyvä puoli passiivisessa motivaationpuutteessa on se että tulee luettua kaikenlaista sellaista mihin muuten ei olisi aikaa. Olen viimepäivinä ehtinyt lukea Tiede-lehden edellisnumeron, tekniikan ja talouden alan ajankohtaislehtiä (jotka viimeaikoina ovat menneet suoraan paperinkeräykseen), sekä metrikaupalla Wikipedian tarjoamaa täsmätietoa täysin merkityksettömistä asioista, kuten saksalaisista schlager-artisteista ja Zapatistisesta kansallisesta vapautuksen armeijasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti