Haastattelin tällä viikolla ammattikoululaista, 19, joka teki minuun suuren vaikutuksen.
Ennakkoluulot olivat häntä kohtaan vahvat. Odotin hieman epävarmaa, hiljaista, tupakkasuussa myöhästyneenä tapaamiseen tulevaa koululaista, joka esittelisi itsensä nyökkäämällä päätään katsoen muualle. Sain taas kerran olla väärässä!
Nuori mies oli hieman ennen sovittua aikaa etsimässä minua rakennuksen ulkopuolelta, kun itse en (remontin takia…) löytänyt edes pääsisäänkäyntiä. Hän esitteli itsensä selvästi ja ohjasi minut koulunsa läpi kertoessaan samalla kouluntiloista. Keskustellessa hän oli selväsanainen sekä johdonmukainen. Hänestä huokui tietynlainen ilo elämään ja siihen mitä teki.
Tällainen lukion käynyt korkeakouluopiskelija ei voi muuta kuin ihailla, sitä ammattitaitoa mitä noin nuorelle, vielä opiskelijalle, oli kertynyt. Keittiöremontit olivat tulleet tutuiksi jo 15–vuotiaana. Omakotitalojen sekä kerrostalojen sähköistys oli hänelle tätä nykyä arkipäivää.
Kumpi onkaan tärkeämpää, päntätä kirjastossa 6 vuotta sähkötekniikan syviä teoreettisia totuuksia ymmärtämättä käytännöntöistä tippaakaan vai kuulua siihen työvoimaan minkä ansiosta kaikki konkreettinen valmistuu?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti