Olen yrittänyt syksyn aikana saada työharjoittelupaikkaa ulkomailta. Hakemuksia on lähetetty niin Englantiin, Australiaan ja Uuteen Seelantiin. Vielä ei ole tärpännyt.
Olen hakenut paikkoja niin teollisuudesta kuin yliopistomaailmastakin. Prosessi on ollut hankalampaa mitä luulin. Elin ajatuksessa, että monet muut eivät esimerkiksi harjoittelupaikkoja yliopistoista hae, joten kuvittelin olevani vahvoilla. Myöntäviä vastauksia ei ole juuri tullut. Toisin sanoen ei yhtään. Hyvä, että vastauksia edes on tullut. Ärsyttävintä on se, että joihinkin kyselyihini ei ole vastattu edes useamman viestin jälkeen.
Tällä viikolla erään TKK:n professorin kanssa keskusteltuani tajusin, että en todellakaan ole ainut yliopistoista harjoittelupaikkaa hakeva. Kuulemani mukaan kiireisimpinä viikkoina saattaa yhdelle professorille tulla jopa kymmeniä harjoittelupaikka hakemuksia. Eihän siinä yksi ihminen kerkeä kaikille vastaamaan, tämä on ymmärrettävää.
Mutta kokemuksesta voin sanoa, että mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että ei saa vastausta, oli se vaikka sitten kielteinen. Sitä jää pohtimaan onko viesti mennyt edes perille tai onko vastaanottaja unohtanut sen. Sitä jää odottamaan ja toivomaan, että ehkä sieltä saattaisi jotain aueta, vaikka todellisuudessa vastaanottajalla ei ole aikomustakaan vaikuttaa asiaan.
Kaikkien pitäisi mielestäni kehittää automaattinen vastaus, jonka lähettää välittömästi niille, joiden viesteihin ei aio vastata muutenkaan. Viesti voisi mennä näin:
”Minulla ei ole aikaa vastata sinulle ja toivomiasi asioita emme voi toteuttaa. Kiitos yhteydenotostasi!”
Tästä viestistä jää parempi mieli kuin kahden viikon epätietoisuudesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti