tiistai 4. syyskuuta 2007

Ulkomaisesta opetuksesta


Syyslukukausi alkaa TKK:lla oikeastaan vasta ensi viikolla. Muut koulut aloittavat yleensä jostain syystä meitä jo viikkoa aikaisemmin. Toisaalta tätä kompensoi se, että TKK loppuu puolestaan hieman muita ennen…

Eilen tein kattavaa tutkimusta eri maissa tarjottavasta insinööriopetuksesta. Tutustuin erityisesti Ruotsin, Ranskan ja Espanjan vaihtoehtoihin. Jokaisessa näistä on viidestä kymmeneen mahdollista yliopistoa, joiden alla toimii vielä eri koulukuntia. Valinnan paljous on raastavaa.

Lyhyesti mitä opin maista:

Espanjassa opetuksentaso ei ole kummoista. Luennot viivästyvät tai niitä ei pidetä välttämättä aina ollenkaan. Luennot saatetaan pitää katalaanin kielellä mm. Barcelonassa. Katalaani on siis täysin oma kielensä eikä mikään espanjan kielen murre. Asunnon joutuu etsimään itse ilmoitustauluilla olevista mainoksista. Kulttuuri on uutta ja eläväistä. Mielenkiintoisimmat koulut ovat Valenciassa ja Madridissa.

Ruotsissa opiskelu on miltei kuin Suomessa. Taso kouluissa on pääasiassa hyvä ja kurssit muistuttavat paljon meidän kursseja. Elämä on muutenkin turvallista ja mm. asunto taataan kaikille vaihto-opiskelijoille. Varteenotettavia vaihtoehtoja ovat Lundin yliopisto Etelä-Ruotsissa, Chalmersin yliopisto Göteborgissa ja Tukholman teknillinen korkeakoulu.

Ranskassa on alpit.

Vaikka opintomenestykseni Suomessa ei ole arvosanojen puolesta ollutkaan mitään ilmalentoa niin opintoneuvojat olivat hyvin kannustavaisia siinä, että paikka minulle löytyy. Olen kuitenkin lukenut kursseja kolmessa vuodessa jo kiitettävän määrän. Miten se sananlasku menikään: Määrä korvaa laadun.

Ei kommentteja: