Poden tällä hetkellä varmaan jonkinlaista sähköteekkariuteen liittyvää identiteettikriisiä, sillä pyrin jatkuvasti löytämään itsestäni ja toiminnastani asioita jotka yhdistäisivät minut tuohon opintoalaani.
Tulos ei ole ollut kovin rohkaiseva, mutta ainakin musiikin osalta huomasin voivani pitää itseäni jonkin sortin ”sähkömiehenä”. Soitanhan sentään sähkökitaraa, ja levykokoelmastani ehkä 5 % on elektronista musiikkia. Täytyy kuitenkin myöntää, että olen viimeaikoina huomannut tarttuvani herkemmin akustisen kitaran, kuin sähkökepin varteen. Näin ei millään olisi voinut käydä kolme vuotta sitten. Yrittääkö alitajuntani kenties viestittää, että kohtaloni on siirtyä täyspäivähankenilaiseksi?
Ei. En voi hyväksyä sitä. Kerran sähköteekkari, aina sähköteekkari… vai miten se nyt meni?
- - -
Kun tuo elektroninen musiikki nyt tuli puheeksi, voisin suositella kaikille kokeiluhenkisille ainakin seuraavia, enemmän tai vähemmän kokeellisen musiikin virtuooseja: Autechre, Bogdan Raczynski, Coil, Merzbow, Psychic TV, Röyksopp, Ulver. (Linkit Youtube-videoihin.)
Yli kaikkien muiden kohoaa sähköisyydessä kuitenkin 1970-luvun Kraftwerk, joka muun muassa kappaleillaan Ohm Sweet Ohm, The Robots ja It's More Fun to Compute innostaisi humanistinkin harrastamaan piirianalyysiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti