Takaisin Saksaan

Kaksi viikkoa Yhdysvaltain maaperalla alkavat olla ohi, ja huomenna on aika lentaa takaisin Eurooppaan. Parin viikon aikana olen muun muassa ehtinyt kayda Atlantin rannalla Pohjois-Carolinassa, nahnyt viinitiloja ja mikropanimoita, tutustunut Lansi-Virginian ihmeelliseen luontoon, jonka vuoret ja jokilaaksot saavat Saksan Rheinlaakson nayttamaan pikkuruiselta, ja syonyt 3,5 paunan (= 1,6 kg) nakkisampylan.

Olen Hillary Clintonin lisaksi ehtinyt nahda seka Bill Clintonin, etta Barack Obaman puhuvan ja kuullut paljon paikallisisa mielipiteita presidentinvaaleista. Uskokaa tai alkaa, esimerkiksi Lansi-Virginiassa kaksi demokraattiaanestajaa kymmenesta eivat olisi valmiita aanestamaan Obamaa marraskuun vaaleissa puhtaasti siksi, etta han on musta. Taalla, punaniskojen luvatulla vuorialueella, Clinton voittikin osavation melko isolla marginaalilla. Tuloksella ei kuitenkaan ole suurta merkitysta koko vaalien kannalta, silla jaossa oli vain 39 edustajanpaikkaa neljästä tuhannesta.

Ero kannattajien valilla oli myos hyvin nahtavissa puhetilaisuukssa, Clintonin kannattajien koostuessa kaytannossa taysin valkoisesta matalapalkkaisista "sinikaulustyolaisista". Obamaa tukemassa oli puolestaan koko Rockefeller-perhe ja paljon rikkaamman ja koulutetumman nakoinen joukko, seka tietenkin suuri maaraa afrikanamerikkalaisia.

Medioissa kisa Clintonin ja Obamann valilla alkaa pikkuhiljaa jo olla ratkennut. Nyt puhutaan lahemmin siita milloin Hillaryn pitaisi astua sivuun, kun viela pari viikkoa sitten kysymys oli ennemmin jos. Clintonin pari paivaa sitten ilmaisemaa tukea Obaman ulkopolitiikkaa kohtaan pidetaan myos ratkaisevana merkkina siita, etta demokraattipuolue vihdoin olisi yhdistymassa yhden ehdokkaan taakse. Paino medioissa on myos siirtynyt enemman demokraattiehdokkaiden vastakkainasettelusta demokraatti- ja republikaanipuolueiden vaalistrategioiden vertailuun.