maanantai 9. kesäkuuta 2008

Viimeiset paivat Espanjassa

9 yota jaljella. Edessa on enaan yksi tentti seka yhden projektin esittely professorille. Sitten on lahes puolen vuoden mittainen vaihto-opiskelu lukukausi paattynyt. Tunne ei ole kuitenkaan haikea. Puoli vuotta ulkomaisessa yliopistossa, uuden kielen ja hieman erilaisten kurssien jalkeen, on ollut uskomaton kokemus. Mutta on myos niin ihanaa palata Suomeen.

Viime lokakuusta lahtien olen siis ollut enemman tai vahemman reissussa. Aluksi kolme kuukautta Uudessa-Seelannissa, jonka jalkeen lyhyt piipahdus Suomessa, ja nyt viisi kuukautta Espanjassa. Yhteenvetoa tasta kansainvalisesta vuodesta on viela liian aikaista vetaa. Uskon, etta myohemmin syksylla tajuan vasta kuinka paljon olenkaan nahnyt ja kokenut uusia asioita. Mutta nyt voin jo todeta muutamat asiat kuluneesta vuodesta:

Minulla on noin kahdeksankymmenta uutta ystavaa yhteystietoineen eri puolilta maailmaa. Kielitaitoni on englannin osalta jo mielestani hyvin sujuvaa. Espanjankieleni puolestaan riittaa yllapitamaan normaaleja keskusteluja. Uuden ympariston seka tuntemattomien ihmisten keskella olen oppinut tuntemaan myos itseani paremmin.

Nyt odotan innolla ystavieni tapaamista, harrastuksiani seka rentoutumista mokilla. Syskylla alkava koulu ja toivon mukaan uudet innostavat tyohaasteet ovat myos jo mielessani.
Ennen tulevia haasteita aion kuitenkin rentoutua juhannuksena kavereideni kanssa mokilla ja kannustaa Espanjan Euroopan mestariksi!

Sain kunnian pari viikkoa sitten majoittaa kaksi kaunista suomalaista tyttoa luokseni pariksi paivaksi. Kylla olivat espanjalaiset kateellisia :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän Tapsalla on riittänyt reissua kerrakseen ja mukavaa kun hän palaa jälleen Suomeen, jopa pidemmäksi aikaa kuin joulun tienoilla. Kokemusten arkku on varmasti saanut paljon uusia aarteita!

Kiva, kun Suomesta saakka on moni käynyt sinua moikkaamassakin! ;) hyvä hyvä

Julle

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa tänne kotoiseen paikkaan! Onnea Espanjan mestaruudelle! Ei joka poika sitä omistakaan. Stemppiä viime päiville.

T. Osku