sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Suomessa!!

Matka on nyt loppu. Kolmen kuukauden Uuden-Seelannin sekä viiden kuukauden Espanjan reissut ovat takana. Olo on todella mahtava eikä juuri parempaan aikaan Suomeen voisi palata: Suomen heinäkuu ja valoisat kesäyöt edessä. Niitä ei voi mistään muualta maailmasta löytää. Rehellisesti voin sanoa, että mielestäni ei missään muualla ole niin kauniita ja upeita maisemia kuin esimerkiksi kesämökkimme järvimaisema tai purjeveneellä koettu Turun saaristo. Sanonta "kotiin on aina mukava palata" on todistettu taas oikeaksi.
En ole edes kerennyt kokemaan haikeutta menneestä ajasta. Muistot, kokemukset ja ystävät kuitenkin pysyvät ja niitä on mukava ajatella syksyn pimenevissä illoissa tai kylminä tammi- ja helmikuun päivinä.

Katseen olen suunnannut jo eteenpäin. Ensi viikolla pääsen palaamaan normaaleihin jalkapalloharjoituksiin. Elokuussa olisi tarkoitus aloittaa työntekoakin. Tämän lisäksi opinnot, kandidaatin työ sekä uusien vaihto-opiskelijoiden tuuttorointi pitävät syksyn mielenkiintoisena. Ehkäpä sitä jossain vaiheessa voisi tehdä myös lyhyen lomamatkan johonkin päin Eurooppaa. Tällä hetkellä ei ole nimittäin kovin montaa maata Euroopassa, josta en tuntisi yhtään ihmistä.

Kuvissa näkyy parhaita kokemuksia ja tapahtumia viime vuodelta (tosin vain pienen pieni osa niistä.)












Ei kommentteja: