Suomessa!!

Matka on nyt loppu. Kolmen kuukauden Uuden-Seelannin sekä viiden kuukauden Espanjan reissut ovat takana. Olo on todella mahtava eikä juuri parempaan aikaan Suomeen voisi palata: Suomen heinäkuu ja valoisat kesäyöt edessä. Niitä ei voi mistään muualta maailmasta löytää. Rehellisesti voin sanoa, että mielestäni ei missään muualla ole niin kauniita ja upeita maisemia kuin esimerkiksi kesämökkimme järvimaisema tai purjeveneellä koettu Turun saaristo. Sanonta "kotiin on aina mukava palata" on todistettu taas oikeaksi.

En ole edes kerennyt kokemaan haikeutta menneestä ajasta. Muistot, kokemukset ja ystävät kuitenkin pysyvät ja niitä on mukava ajatella syksyn pimenevissä illoissa tai kylminä tammi- ja helmikuun päivinä.

Katseen olen suunnannut jo eteenpäin. Ensi viikolla pääsen palaamaan normaaleihin jalkapalloharjoituksiin. Elokuussa olisi tarkoitus aloittaa työntekoakin. Tämän lisäksi opinnot, kandidaatin työ sekä uusien vaihto-opiskelijoiden tuuttorointi pitävät syksyn mielenkiintoisena. Ehkäpä sitä jossain vaiheessa voisi tehdä myös lyhyen lomamatkan johonkin päin Eurooppaa. Tällä hetkellä ei ole nimittäin kovin montaa maata Euroopassa, josta en tuntisi yhtään ihmistä.

Kuvissa näkyy parhaita kokemuksia ja tapahtumia viime vuodelta (tosin vain pienen pieni osa niistä.)

Deutschland im Finale!

Saksa voitti juuri Turkin jalkapallon Euroopan-mestaruuden puolifinaalissa. Noin 30 sekuntia pelin loppumisen jälkeen alkoi avoimen ikkunan kautta kuulua ilotulitusten pauketta ja saksalaisten riemunhuutoja. Parvekkeelle mentäessä kuulee jatkuvaa huutoa ja autojen tööttäilyä joka suunnalta.

Darmstadtin ollessa melko pieni kaupunki herää mieleen kysymys minkälaista meno isommissa kaupungeissa kuten Frankfurtissa, Münchinssä tai Berliinissä mahtaa olla. Vielä mielenkiintoisempaa on nähdä mitä tapahtuu sunnuntaina finaalin jälkeen, oli sitten vastassa Espanja tai Venäjä, varsinkin jos kultamitali tulee tänne Saksaan. Vaikka kaikki aika pitäisi käyttää nurkan takana odottaviin tentteihin, taitaa sunnuntaina olla pakko suunistaa keskustaan katsomaan peliä joltain isoista ulos asennettaviasta nätyöistä. Toista vastaavaa mahdollisuutta kokea suuren maan jalkapalloriemua ei varmasti ihan heti vastaan tule.

Kiinnostavaa on myös nähdä (tai itse asiassa lukea homenna uutisista) miten kaikki Saksassa asuvat turkkilaiset pelin tulokseen ovat suhtautuneet. Täällä on sentään niin iso määrä turkkilaisia maahanmuuttajia, että suomalaisen on sitä omin silmin näkemättä vaikea käsittää. Saksalaiset ovat kuitenkin ulomaalaisia kohtaan erittäin ymmärtäväistä kansaa, ja vaikka Turkin lippuja kantavia autoja näkyy näin euroopanmestaruuskilpailujen aikaan joka puolella katuja, en ole kuullut tai nähnyt, että yhtäkään olisi lipun takia turmeltu. Saa siis toivoa, että toinen osapuoli osaa häviön jälkeen käyttäytyä yhtä hyvin.

Kaksi päivää studiossa

Kuten edellisessä viestissä mainitsin, saimme vihdoin konkretisoitua parin kuukauden intensiiviset bändiharjoittelut neljään studiossa nauhoitettuun kappaleeseen. Aikaa studiossa kului 25 tuntia ja olo nauhoittamisen jälkeen oli kuin 30 kilometrin täyspakkausmarssin jälkeen. Syy moiseen väsymykseen oli rajoitetun ajan ynnä muun tuoma stressi ja jatkuva jännittäminen.

Kokemus oli kuitenkin opettavaisuudessaan korvaamaton ja varsinkin akustiikan opiskelijalle mielenkiintoinen. Pyrin selittämään menettelyä muutaman kuvan avulla.

Ylimmässä kuvassa Greenway-Studion ääni-insinöörit Rolf ja Raul, sekä kitaristi-laulajamme Joan, kuuntelemassa juuri nauhoitettuja rumpuraitoja. Jokainen soitin nauhoitetaan kaiuttomassa huoneessa erilliselle raidalle siten, ettei minkäänlaisia päällekkäisyyksiä eri raitjen välillä ole. Esimerkiksi rumpuraitoja nauhoitettaessa soitimme kitaraa miksaushuneessa josta ääni välitettiin äänityshuoneessa soittaneelle rumpalille korvakuulokkeiden kautta. Soitetut kitarat tallennettiin myös niinkutsutuksi opasraidaksi, jota käytettiin muiden soitinten myöhemmässä nauhoituksessa. Ensimmäisinä nauhoitettujen rumpujen avulla nauhoitettin järjestelmällisesti kaksi erillistä komppikitaraa, basso, laulu sekä kitarasoolot, kaikki omille raidoilleen.

Seuraavassa kuvassa mirkofonitettu rumpusetti ja paikalleen istahtava rumpali. Jokainen rumpu saa erillisen mikrofonin, minkä seurauksena myös oman äänitysraitansa. Menettely mahdollistaa erinomaisen äänenlaadun ja mahdollisuuden säädellä eri rumpujen nauhoitettuja voimakkuuksia jälkeennpäin. Rumpujen rakentamiseen, virittämiseen ja mikrofonittamiseen kului yhteensä kolmisen tuntia ja rumpuraidat nauhoitettiin noin neljässä tunnissa. Rumpujen nauhoitukseen käytettiin pääasiassa dynaamisia mikrofoneja.

Kolmannessa kuvassa Joan soittamassa ensmmäistä komppikitaraa. Rummut ja alussa nauhoitetut opasraidat kitaroineen ja lauluineen kuuluvat kuulokkeista.

Seuraava kuva esittää kitaroiden äänitykseen käytettyä putkivahvistinta, josta äänen nappaavat harmaa kondensaattorimikrofoni (korkeammat taajuudet) ja musta dynaaminen mikrofoni (matalammat taajuudet). Vahvistimen ja mikrofonien korkeasta laadusta johtuen soittamiseen oli käyettävä eityistä tarkkuutta, sillä pineninkin virhesoitto kuului raidoilta erittäin selvästi.

Kitara kannattaa ennen nauhoitusta huoltaa, ja uusien kielten asennus on ehdottomuus, sillä kielten sointi heikkenee niiden vanhetessa ja likaantuessa merkittävästi.

Kuudenessa kuvassa olen soittamassa yhtä viimeisimmistä kitarasooloista. Rajoitetusta harjoitteluajasta johtuen en ollut ehtinyt miettiä valmiita sooloja kahdelle kappaleelle, joten ne piti improvisoida studiossa. Onneksi kohtalaisen onnustunut versio syntyi kuvan tapauksessa jo kolmannella yrittämällä. Tuossa vaiheessa hiki virtasi otsalta, sillä ylläesitelty putkivahvistin lämmitti äänityshuonetta todella tehokkaasti.

Laulun äänittämiseen käytetty kondensaattorimikrofoni oli erityisen herkkä. Pieninkin vaatteiden hankaus tai paperin rapina erittyivät selvästi ääniraidalle.

Seuraavan kolmen viikona aikana Raul ja Rolf miksaavat ja masteroivat nauhoitetun materiaalin. Valmiit kappaleet saamme CD:llä siis joskus heinäkuun alussa. Kuvassa viimeinen ilta oli jo edenyt yhdentoista paikkeille ja viimeiset bassokitarat, jotka jaoimme kristillisesti kitaristien kesken oli vihdoin saatu nauhoitettua.

Yksi etappi ohi, seuraava edessä

Bändiprojekti vaihtoajalta huipentui tämän viikon alussa vietettyihin kahteen studiopäivään joiden tuloksena oli neljä ammattitaitoisesti äänitetyä kappaletta. Nyt edessä on tentteihin lukemista ja jäähyväisten jättöä heinäkuun lopuun asti. Kotiin pääsen 31. heinäkuuta isän autokyydillä. Lento ei tässä vaiheessa mitenkään enää onnistuisi, sillä tavaraa on kertynyt varmaan kuuden lentolaukullisen verran minkä lisäksi on vielä kitara ja vahvistin.

Tänä aamuna sanoin hyvästit vaihtoaikani läheisimmälle kaverille Joanille, joka pari tuntia sitten lähti 18 tunnin automatkalle Barcelonaa kohti. Kuvassa Joan Mallorcalta ja Joan Barcelonasta.

Pohdintoja vaihtoajalta

Tapsan tekstejä lueskellessa olo on kuin fossiililla. Samassa paikassa vieläkin, sitten viime syyskuun. Suomeen vasta heinä-elokuussa, yhdentoista kuukauden saksassaoleskelun jälkeen. Alkaa minustakin jo tuntua siltä, että olisi aika lähteä kotiin.

Ei niinkään, että aika täällä tuntuisi ikävältä, tai että Saksassa ja vaihto-opiskelijan elämässä olisi jotain vikaa. Kuitenkin poissa hyvä, mutta kotona paras, vai miten se nyt meni?

Tännelähdön yhtenä innoitteena oli saada tavallaan vuosi lomaa. Ei siis mitään muita velvoitteita kuin opiskelua kokonaisen vuoden ajan. Suomessa aika sitten armeijan oli edennyt melko pitkälti stressin alaisuudessa; erinäisten töiden, opiskeluiden ja järjestötoimintojen työllistämänä. Pelkkä kesätyö kahdeksan tunnin työpäivineen tuntui jo lomalta.

Täällä meno on ollut vielä rauhallisempaa ja tuo stressittömyyden tavoite tuli saavutettua niin perusteellisesti, että nyt tosiaan tuntuu siltä, että normaalielämään on kova tarve palata. En missään nimessä sanoisi, että täällä olisi ollut tekemisen puutetta, päinvastoin, mutta onneksi ei mitään muita painavia velvoitteita kuin luennoilla käynti ja muutamaan tenttiin lukeminen. Kovaa työntekoa ja hiki hatussa opiskelua alkaa kuitenkin lopulta kaipaamaan.

Kaikki tuo aika, jonka voi käyttää muuhun, on todella johtanut erityisesti kielitaitojen, ihmisten ja kulttuurien tuntemuksen sekä mukavana lisänä kitaransoittotaitojen huomattavaan kohenemiseen. Ja tosiaan, kuten Tapsakin kirjoitti, nyt on ystäviä joka puolelta maailmaa, joten meni sitten Indonesiaan, Turkkiin, Etelä-Afrikkaan tai Brasiliaan, on aina joku tuttu jonka luona voi vierailla.

Muistan myös monen aikaisemmin todenneen: ihmistä joka jälkeenpäin katuisi vaihttonlähtöään on todella vaikea, jos ei mahdoton löytää.

Oikealla patteristo kuvia eri tilanteista vaihtoajalta. Klikkaamalla saa isommaksi.

Viimeiset paivat Espanjassa

9 yota jaljella. Edessa on enaan yksi tentti seka yhden projektin esittely professorille. Sitten on lahes puolen vuoden mittainen vaihto-opiskelu lukukausi paattynyt. Tunne ei ole kuitenkaan haikea. Puoli vuotta ulkomaisessa yliopistossa, uuden kielen ja hieman erilaisten kurssien jalkeen, on ollut uskomaton kokemus. Mutta on myos niin ihanaa palata Suomeen.

Viime lokakuusta lahtien olen siis ollut enemman tai vahemman reissussa. Aluksi kolme kuukautta Uudessa-Seelannissa, jonka jalkeen lyhyt piipahdus Suomessa, ja nyt viisi kuukautta Espanjassa. Yhteenvetoa tasta kansainvalisesta vuodesta on viela liian aikaista vetaa. Uskon, etta myohemmin syksylla tajuan vasta kuinka paljon olenkaan nahnyt ja kokenut uusia asioita. Mutta nyt voin jo todeta muutamat asiat kuluneesta vuodesta:

Minulla on noin kahdeksankymmenta uutta ystavaa yhteystietoineen eri puolilta maailmaa. Kielitaitoni on englannin osalta jo mielestani hyvin sujuvaa. Espanjankieleni puolestaan riittaa yllapitamaan normaaleja keskusteluja. Uuden ympariston seka tuntemattomien ihmisten keskella olen oppinut tuntemaan myos itseani paremmin.

Nyt odotan innolla ystavieni tapaamista, harrastuksiani seka rentoutumista mokilla. Syskylla alkava koulu ja toivon mukaan uudet innostavat tyohaasteet ovat myos jo mielessani.

Ennen tulevia haasteita aion kuitenkin rentoutua juhannuksena kavereideni kanssa mokilla ja kannustaa Espanjan Euroopan mestariksi!

Sain kunnian pari viikkoa sitten majoittaa kaksi kaunista suomalaista tyttoa luokseni pariksi paivaksi. Kylla olivat espanjalaiset kateellisia :)

Campeones!!

Viime lauantaina jalkapallokausi Espanjassa huipentui Erasmustime-nimiseen jalkapalloturnaukseen. Turnaus on jalkapalloklubi Valencian seka Erasmus-organisaation jarjestama turnaus, johon voivat osallistua kaikki Erasmus opiskelijat seka max. 3 espanjalaista per joukkue. Turnaukseen osallistui 25 joukkuetta (noin 300 pelaajaa) ympari Espanjaa.

Itse olin koonnut joukkueen yhdessa yhden espanjalaisen kaverini kanssa. Meidan joukkue koostui saksan, hollannin, italian, englannin, espanjan seka suomen kansalaisuuksista, joten hyvin kansainvalinen turnaus oli kyseessa. Turnauksen tasokin oli kovempi mita odotin. Alusta asti naki, etta kaikki joukkueet halusivat voittaa turnauksen.

Itse olin kerannyt kaksi saksalaista maalivahtia, italialaisen seka hollantilaisen huippupuolustajan seka hyokkaykseen vahvan englantilaisen "target" pelaajan. Yhtena suurimmista kriteereista joukkueeseen paasyyn oli kuitenkin erittain humoristinen ja iloinen luonteenlaatu, joka siis vaadittiin jokaiselta pelaajalta.

Meidan taipaleemme alkoi niin kutsutusta "kuoleman lohkosta", jossa kaikki joukkueet olivat mielestani erinomaisia. Paadyimme lohkomme toiseksi yhden tasapelin ja neljan voiton siivittamana. Tasta tiemme jatkui jatkopeleihin, joissa etenimme vakuuttavasti (yhta rangaistuslaukauskilpailun voittoa lukuunottamatta) finaaliin asti. Taman jalkeen joukkueemme yhteishenki oli jo niin vahva, etta olisi tarvittu kylla itse Espanjan maajoukkue meidat kaatamaan.

Ja niinhan siina kavi, etta kultainen pokaali tuli kuin tulikin lopulta meille ja paasimme viettamaan hyvin ansaittuja mestaruusjuhlia, jotka alkoivat minun jarjestamistani kotibileista ja paattyivat turnauksen viralliseen huippu yokerhoon meren rannalla.

Tapahtuma oli ehdottomasti yksi parhaista ellei paras kokemus Espanjassa tahan mennessa.

Joukkueemme pelasi siis sinisissa peliasuissa. Osallistujille tarjottiin turnauksessa lounaaksi paellaa. Tama valmistettiin suurimmassa koskaan nakemassani "kattilassa".

Vihdoin löytyi rumpali

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireiden täytteisiä, kun koulun lisäksi minua on työllistänyt intensiivinen bändiharjoittelu. Löysimme vihdoin reilu kuukausi sitten rumpalin Darmstadtin naapurikylästä Pfungstadtista. Kyseessä on erittäin taitava kaveri, joka on soittanut erinäisissä bändeissä yli kolme vuotta ja esittänyt yli 30 koserttia.

Mielenkiintoisena lisänä rumpalilla on ikää vasta 14 vuotta, mikä tuo bänditreeneihin välillä absurdeja hetkiä. Silloin tällöin pojan äiti esimerkiksi tupsahtaa paikalle jäätelötötteröineen ja limsapulloineen. Muutenkin useimmiten soittoaikatauluista sovitaan äidin, eikä niinkään pojan kanssa. Mutta mikäs siinä. Tähänmennessä ainakin kaikki on sujunut erittäin hyvin.

Syy kiireeseen on, että toisena kitaristina ja laulajana toimiva barcelonalaiskaveri Joan lähtee takaisin kotimaahansa kahden viikon kuluttua. Ennen sitä olisi tarkoitus nauhoittaa viisi kappaletta studiossa, mikä vaatii erittäin perusteellista esivalmistautumista ja harjoittelua. Varsinkin kun kahden päivän aikatavoite viidelle kappaleelle kitarasooloineen ja bassoraitoineen ei anna paljoa varaa töppäilyille.

Mukavana lisänä saksankielen tulkkaamista tulee harjoiteltua, sillä Joanin saksa on erittäin alkeellisella tasolla, ja poika äiteineen puhuvat vain muutaman sanan englantia.