Saksaan paluu pari päivää sitten tuntui oudon kotoisalta. Melkein niinkuin tätä kaikkea olisi ollut ikävä. Jopa omaa pikku huonettani, jonka ikkunamekanismi on rikki, niin, että kylmää ilmaa valuu taukoamatta sisään ja joka on niin pieni, että kulmasta kulmaan kävelee kahdella
askeleella, olen tavallaan kaivannut. Miltei poikkeuksetta kaikki muut tapaamani vaihto-opiskelijat valittavat pimeän Saksan kurjuutta ja kylmiä ilmoja ja ikävöivät lämpimiin koteihinsa. Pohjoismaalaiselle tilanne taitaa olla hieman päinvastoin. Tänäänkin lämpöä on riittänyt noin 12 celsiusasteen verran.
Ilmoittauduin myös vihdoin kevään tentteihin. Suomessa moinen onnistuu usein vielä viikkoa tai päivää ennen tenttiä, ja tietenkin internetin välityksellä. Täällä on noin kuukausi etukäteen matkattava osastolle, jossa virastotäti ottaa vastaan ja pyytää täyttämään kasan papereita joihin täytetään kaikki mahdollinen tieto itsestä ja suoritettavista kursseista. Samalla pitää jättää itsestään valokuva. Tiedot käytännössä kopioidaan eräästä listasta ilmoituspaperiin. En esimerkiksi ymmärrä miksi minun on täytettävä tentti-ilmoittautumiseeni tiedot siitä kuinka monta opintopistettä mistäkin kurssista saa, ja kuka kurssia luennoi, kun heillä joka tapukessa on tiedot toisella paperilla. Kaiken tuon täyttämisen jälkeen kyseinen täti joka tapauksessa varmasti vain kopioi tiedot johonkin sähköiseen tietojärjestelmään ja tilanne on sama kuin se olisi netti-ilmoittautumisen tapauksessa ollut. Yksi ihminen vain tekee turhaan töitä.
Tuohon ongelmaan törmää täällä joka tapauksessa kovin usein, ja joskus tuntuu siltä, että Saksa helposti voisi nousta jälleen maailman suurimmaksi talousmahdiksi, jos tietotekiikkaa vain osattaisiin hyödyntää niinkuin muualla maailmassa. Täällä keskimäärin kolme ihmistä tekee sen työn, jonka Suomessa hoitaa yksi työntekijä ja tietokone.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti